E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
Venäjänkielestä ["Shinelj"] suomentanut Huugo Jalkanen
Kirjallisia pikkuhelmiå III.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1909.
O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
N. V. Gogol.
Nikolai Vasiljevitsch Gogol syntyi v. 1809 Vähä-Venäjällä, jossa hänenisänsä eli kirjailijana. Jo nuorena ylioppilaana täytyi hänen isänsäkuoltua itse ruveta elättämään itseään ja hän siirtyi silloin v. 1828Pietariin, jossa toimi virkamiehenä, opettajana, näyttelijänä jasanomalehtimiehenä. Mutta hänen mielensä paloi kirjallisiin töihin, häntunsi palavaa halua luoda jotakin suurta, josta olisi kunniaa kokohänen isänmaalleen. Nyt hän Puschkinia lukiessaan innostuikotiseutuunsa ja kirjoitti ensimäisen suuremman teoksensa,vähävenäläisen kansanelämänkuvauksen "Juhannusaatto". Nyt joutui hänPietarin paraimpiin kirjailijapiireihin, ja tästä lähtien käy hänenkehityksensä nopeasti. Tämä nyt suomeksi ilmestyvä kertomus "Viitta" onkäänteentekevä sekä hänelle että koko Venäjän kirjallisuudelle, silläse alkaa Venäjän varsinaisen realismin. Hän oli syventynyt kuvaajastatarkaksi elämän tutkijaksi ja tulkitsee erinomaisella lämmöllä janerokkuudella ihmisten salaisimmatkin tuntemukset, sellaisetkin, joitaei arkielämän pauhussa lainkaan huomatakaan. Kaikki sortoa kärsivätsaavat hänestä puolustajan, kaikki sortajat vihollisen. Purevallasatiirilla, mutta samalla myös leikillisellä, sääliä herättävällähuumorilla paljastaa hän koko senaikuisen venäläisen virkakoneistonmädännäisyyden. 1838 ilmestyi hänen tunnettu teoksensa "Reviisori", ja1842 toinen hänen kahdesta pääteoksestaan "Kuolleet sielut." —Loppuijällään joutui hän pappien vaikutuksen alaiseksi, joutui tuskiinsielunsa autuuden puolesta ja omantunnontuskiin siitä, että oli niinpaljon pilkannut lähimmäisiään. Näihin sisällisiin taisteluihin hänensielunsa ja ruumiinsa sitten vähitellen murtui, ja hän kuoli v. 1852.Gogol on Venäjän kirjallisuuden tukipylväitä.
Suomentaja.
Viitta.
Virastossa — mutta parasta on olla sanomatta missä virastossa, sillämitkään eivät ole sen helpommin äkämystyviä kuin kaikenlaiset virastot,rykmentit, kansliat ja, sanalla sanoen, kaikenlaiset virkakunnat.Nykyäänhän jokainen yksityinen henkilö pitää omaan persoonaansakohdistuneet loukkaukset rikoksina koko yhteiskuntaa kohtaan.Kerrotaanpa, että tässä joku aika takaperin saapui eräältäpiiripoliisipäälliköltä — en muista mistä kaupungista — jokuvalituskirjelmä, jossa hän selkosen selvästi selittää, ettäkeisarilliset asetukset joutuvat aivan hunningolle ja että HänenMajesteettinsa pyhää nimeä lausutaan aivan turhaan; ja mitämahtavimmaksi todistukseksi oli hän liittänyt kirjelmäänsä jonkunromantillisen teoksen, jossa ainakin joka kymmenennellä sivullaesiintyi piiripoliisipäällikkö, vieläpä paikotellen aivanjuopuneessakin tilassa.
Siis on parasta kaikkien ikävyyksien välttämiseksi nimittääpuheenaolevaa virastoa vain erääksi virastoksi. Ja siis: eräässävirastossa palveli eräs virkamies, — tosin virkamies sellainen,jota ei juuri voi sanoa miksikään huomattavaksi; hän olilyhytkasvuinen, hiukan rokonarpinen, hiukan punatukkainen, vieläpävähän huonokuuloinen ja kaljupäinenkin; vielä oli hänellä ryppykummassakin poskipielessä, ja kasvonsa olivat hemoroidaalisenväriset… Mitäpä tehdä! sellaista saa aikaan Pietarin ilmasto. — Mitähänen arvonimeensä tulee (sillä meillähän täytyy ennenkaikkea ilmoittaaarvonimi), oli hän n.k.