Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Alexander L. Kielland
Suomennos Norjan kielestä ["Skipper Worse", Elisabeth Löfgren].
Helsingissä,K. E. Holm'in kustantama.1883.
"Laurits! Saakelin poika! Ylös! Viiri selvilleen!"
Kippari Worse seisoi perällä laivamajan takana. Raitis pohjoistuulikävi vuonon yli, ja vanha priki purjehti mukavasti sisäänpäin, pienilläpurjeilla.
Virta meni ulospäin ja nosti lakkapäitä laineita sen niemen kohdalla,jossa Sandsgaardin lahti alkoi. Kääntyessään sinnepäin, "PerheenToivo", tuo hyvä laiva, näytti hyvin menestyvän kodikkaassa vanhassasatamassa.
Mutta kippari Worse vilkkui perämiehelle: "Tuhat tulimmaista, kyllä setietää missä ollaan, päästyämme niemen ohitse".
Sillä "Perheen Toivo" ei ollut muitten laivain laatuinen. Oli kentieslaivoja, jotka köykäisemmiltä ja hienommilta näyttivät; olihanmahdollista — vaikk'ei Jaakko Worse niitä koskaan ollut nähnyt —mutta mahdotointa ei ollut että noiden uusmuotisten englantilaistenparissa oli jokunen, joka purjehti hiukan paremmin.
Mutta siihen kaikki myöntymiset päättyivät kun päättyivätkin.Vahvempaa, tukevampaa, kelvollisempaa kuin "Perheen Toivo" ei merelläliikkunut eikä koskaan tulisi merellä liikkumaan.
Sentähden aurinko niin juhlallisesti valaisi Sandsgaardin taloja,valaisi merta ja laivaveistämöä, valaisi koko tuota ystävällistälahtea, jossa sinertävät kesäaallot joukottain riensivät rannalleilmoittamaan että Jaakko Worse oli vuonolla.
Mutta Sakari meriaitta-renki oli sen jo ilmoittanut.
"Oletko oikein varma asiasta?" kysyi konsuli Garman terävästi.
"Me olemme hänet observeranneet kiikarilla — herra konsuli! Se on yhtävarmaan 'Perheen Toivo', kuin minä olen syntinen ihminen Jumalanedessä. Se tulee juuri Sandsgaardin lahdelle".
Morten V. Garman nousi nojatuolistaan. Hän oli pitkä, vahva mies, tukkakutrinen ja vaalea, alahuuli esiin pistävä.
Ottaessaan hatun ja kepin, vapisi kätensä hieman; sillä "Perheen Toivo"oli ollut hyvin kauan poissa.
Ulkona konttorin etuhuoneessa seisoi kirjanpitäjä ikkunan edessä.Konsuli otti kiikarin hänen kädestänsä, katseli vuonolle päin, löikiikarin kokoon ja sanoi: "Niin on todellakin. Jaakko Worse onluotettava mies."
Ensimmäisen kerran oli laiva näiltä paikoilta käynyt Rio de Janeirossa,ja sen uskaliaan työn Jaakko Worsen kunnianhimo oikeastaan oli aikaansaanut. Mutta kun hän oli ollut niin kauan poissa, oli konsuliheittänyt kaiken toivon "Perheen Toivosta", niinkuin monesta muustakinviime vuosina.
Nyt hän kyllä oli hyvillään, sekä laivan, että vanhan kapteni Worsentulosta, mutta kuitenkin hänen askeleensa kuuluivat raskailta jahuolistuneilta, kulkiessansa niitä leveitä portaita myöten, jotkaveivät toiseen kerrokseen.
Sillä enempi kuin yksi onnellinen matka tarvittiin huolistuneenkauppamiehen mielen rauhoittamiseksi. Sandsgaard olikin tyhjä ja autio,ei mitään nuorisoa, ei mitään seuroja, — ainoastaan vanhoja muistojahienoista kavaljereista, kevytmielisesti puetuista naisista, jotkaolivat jättäneet huoneisin tuoksun, mikä saattoi sydämen tykyttämään.
Rouva Garman'in kuoltua viime kesänä olivat kaikki seurahuoneettoisessa kerroksessa olleet lukittuina. Molemmat pojat olivatulkomailla, Kristian Fredrik Lontoossa ja Rikkard Tukholmassa, jakonsuli Garman, joka koko elinaikanansa oli tottun