Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe
VIRGILION
BUCOLICA.
Kouluin tarpeeksisuomentanutR. Mellin.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Chr. Ev. Barck 1866.
Ensimäinen Ecloga.
Tityrus.
Meliboeus.
Tityrus! Sinä vaan lepäilet tuuhian saksantammen suojassa ja soittelethienolla huilullasi maaseutuisia lauluja; me jätämme isänmaamme alueenja ihanat kedot; me pakenemme syntymätienoiltamme; sinä, leutona puittenvarjossa, annat metsäin kaikuilla sorian Amaryllisi nimeä.
Tityrus.
Oi Meliboeus! Jumala on suonut meille tämän tyvenen elämän. Sillä jumalaon hän ainian minulle oleva; hänen alttariansa on hentoisen karitsanveri lammas-pihatoistani usein kostutteleva. Hän on sallinut lehmäni,kuten näet, kuljeksia laitumella sekä itseni soitella mitä tahdon.
Meliboeus.
Empä kadehdi; paremminpa kummastelen; sillä niinpä kovin on hämminkiäyleensä näillä tienoin. Katsosta! Itse häätelen, murheellisna, vuohianipois; ja tätä, Tityrus, tuskin saan enää edemmäksi; sillä tänne tihiäänpähkinäpuistoon jätti se vastikään kaksoiset, karjan toiveen, jotka se,voi kuitenki! paljaalle kalliolle synnytti. Tätä onnettomuutta muistanukkosen lyömäin tammien usein minulle ennustaneen, jollei mieleni olisinuria ollut. Usein ennusti sitä paha-aaveinen variski ontelostaraudustammesta. Mutta sanosta minulle, Tityrus, kumminki, kuka tuoJumala onpi.
Tityrus.
Kaupungin, jota Romaksi kutsuvat, pidin, tuhma, tämän meikäläisenkaltaisena, jonne meidän, paimenten, usein on tapa ajella lampaittenhentoja sikiöitä. Näin tiesin penikatki koirain, näin vohlatki emäinsänäköisiksi; näin oli tapani vertailla isoja pienempiin. Mutta minkäverran kypressin on tapa korottaa latvansa notkeitten heisipensaittenseassa, saman verran tämäki kaupunki korottaa päänsä muitten keskellä.
Meliboeus.
Ja mikä oli sinulla niin tähdellisenä syynä saada Romaa nähdä?
Tityrus.
Vapaus, joka hiljan ainaki katsahti minun, saamattoman, puoleen,sittekun partani jo harmaampana varisi ajajalle; katsahti ainakipuoleeni ja tuli pitkän ajan perästä, sittekun Galatea oli minunheittänyt ja Amaryllis tullut ystäväkseni. Sillä, sen tunnustan: niinkauvan kun Galatea oli hempenäni, ei ollut minulla toivoa vapaudestaeikä huolta omaisuudesta; vaikka uhri-eläviä kuinka paljo olisi tuotupihatöistäni ja lihavata juustoa likistelty kiittämättömälle (vähänmaksavalle) kaupungille. Ei koskaan painanut raha kädessäni, kaupungistapalatessani.
Meliboeus.
Jopa kummastelinki, Amaryllis, miksi surullisna huutelit jumaloita, jaketä varten annoit hedelmäin rippua puissansa (poimimatta). Tityrus olipoissa. Sinua, Tityrus, huutelivat yksin männytki, yksin lähteetki,yksin nämät viidakotki.
Tityrus.
Mitäs oli tekeminen? Eipä käynyt minun muualla pääseminen orjuudestani,eikä muualla tapaaminen noin autteliaita jumalia. Siellä, Meliboeus,näjin sen nuorukaisen, jolle alttarini vuosittain savuavat kaksitoistapäivää. Siellä antoi hän ensiksi minulle tämän vastauksen: käyttäkäät,pojat, karjaanne laitumella, kuten ennenki, ja kasvattakaat sonnia.
Meliboeus.
Onnellinen vanhus! Siis säilyvät sinulla ketosi, ja ne ovat sinullekylliksi