Japanilainen lemmentarina
Kirj.
ONOTO WATANNA [Winnifred Eaton]
Englanninkielisestä alkuteoksesta suomentanut
Eetu Aalto
Helsingissä,Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,1911.
Fukui'ssa olivat mielet tavattomasti jännityksissä. Päiväkausiaoli puhuttu vain samasta asiasta. Kaikki, pelottavan korkeallabambupuiden latvoissa kieppuvat poikaset, nuoret astianpesijättäret,katuloilla vetelehtivät kerjäläiset, Fukui'n alempi- ja ylempiarvoisetkansalaiset, puhuivat O-Tojin-san'in (Kunnioitettavan herraMuukalaisen) tulosta.
Vihdoinkin oli maakunnan korkea daimio myöntynyt yliopiston oppilaidenanomukseen ja kiihkoihin pyyntöihin sekä kutsuttanut, suurten kulunkienja mieliharmien uhalla, maahan ulkomaalaisen professorin.
Kaikkialla näyttiin valmistauduttavan. Huoneita siivottiin tulisellakiireellä. Ammattikertojat, joita siihen aikaan löytyi sanomalehtiensijasta, keräilivät rikkautta ammattihuoneissaan. Muutamat pystyttivätkojuja katujen vierille ja kertoivat kuulijoillensa ihmeellisiä juttujaAmerikasta ja sen kansasta.
Tojin-san'in talo ja taloudenhoito oli jo saatu valituksi, daimionesiupseerista ja neljästä samurai-henkivartijasta, joiden tehtävänäoli suojella häntä Jo-i'ta (muukalaisvihaajaa) vastaan, ainakamaripalvelijaan saakka.
Kaksisataaseitsemän vuotta vanha muhkea historiallinen shiro(herraskartano) oli määrätty hänen asunnokseen, ja siellä puuhattiinihmeellisiä korjauksia ja muutoksia. Päähuoneissa naulattiin vanhojenlattiaverhojen päälle raskaita kukallisia ja kuviokkaita villamattoja.Kummallisia huonekaluja, raskaita ja raudanpainavia, hilattiin suuriinkammareihin; työnjohtajana oli nuori, reipas, punaposkinen samurai,josta oli tuleva Tojin’in tulkki. Hänen nimensä oli Genji Negato ja olihän jo ennenkin asustanut muukalaisten parissa Tokiossa ja Yokohamassa.Englanninkieltä puhui hän jokseenkin hyvin ja valkeaihoiset tunsi häntapoinensa erinomaisesti.
Antaessaan määräyksiä huonekalujen sijoittamisesta paikoilleen, hänenverevänpunaiset huulensa hymyilivät pienten karkeitten viiksien alta.Hän kutsutti palvelijat luoksensa yksitellen, antaen kullekin erikseenvelvollisuutensa mukaiset ohjeet. Sivumennen hän opasti heitä tuntemaanvalkoisen miehen tapoja ja tarpeita:
Tämän täytyi saada ruokaa noin kuudelle muulle kuolevaiselle riittävämäärä. Pääasiallisesti raakaa lihaa ja metsänriistaa, hiukantulessa kärvennettyä. Aina pitäisi olla pulppuamassa se lähde, jotaamerikalaiset sanovat »tulivedeksi», alati saatavissa, ruokaverojenvälillä, yöllä ja päivällä. Valkoisen miehen jano oli sellainen. Vastatpiti olla valmiina puhdistamaan professorin mukaisia saappaita, sillähän ei ottanut niitä jalastaan huoneessakaan. Ja suurimman mielihyvänhankki hänelle sillä, että piti suloisimpia ja kauniimpia neitsykäisiähäntä hellimässä ja huoltamassa. Tämänsuuntaisia juttuja oli pitkäliuta.
Vaikkapa sen yliopiston oppilaat, jossa Tojin-san tuli opettamaan,olivatkin iloisia tämän lähestyvästä tulosta, niin eivät siihen iloonyhtyneet ainakaan talon palvelijat. Pelonsekaisin mielin odottelivat hetulopäivää. Jäykät, ilmeettömät henkivartijat mutisivat matalin ääninkeskenänsä siitä alennustilasta, johon heidät oli näinä turmeluksenpäivinä saatettu. He olivat vain muukalaisen hengen vartijoita! Mutta,niin oli Echizen-maakunnan daimio määrännyt, ja samurai on päällikkönsäoikea käsi. Hänen on toteltava käskijänsä oikkujakin, ja jos tehtävä onala-arvoinen, ku