E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Norjan kielestä suomentanut P. Cajander
Otava, Helsinki, 1905.
Helsingin Uusi Kirjapaino-Osakeyhtiö.
Missä sillinpyyntiä kauemman aikaa on lakkaamatta harjoitettu, siihensyntyy vähitellen kaupunki, jos paikka muuten on sopiva. Tämmöisistäkaupungeista ei voi ainoastaan sanoa, että meri on ne maalleluonut, vaan ne loitommalta katsoen näyttävätkin meren ajamiltapölkkykasoilta tahi kumotuilta veneiltä, joita kalastajat ovatkaataneet suojakseen myrsky-yönä; lähemmäksi tultua huomataan, kuinkasattumoilta kaikki on rakentunut, siinä kun on joko tunturi keskelläliikepaikkaa, tahi vesi jakaa kaupungin kolmeen, neljään palaseen,ja kadut luikertelevat ja mutkittelevat. Ainoastaan yksi seikka onkaikilla yhteinen: satama tarjoo suojaa suurimmillekin laivoille;siinä on tyyni kuin korvossa, ja sentähden ovatkin nuo suojapaikathyvät olemassa niitä laivoja varten, jotka, purjeet rikkinäisinä jataklaus hajalla, aavalta mereltä tulevat ajelehtain turvapaikkaaetsimään.
Semmoisessa pienessä kaupungissa on hiljaista; kaikki hälinävetäytyy laitureille, jossa talonpoikain veneet ovat kiinni, jajossa laivoja lastataan ja puretaan. Pitkin laitureita kulkee pienenkaupungin ainoa katu; valkoisiksi ja punaisiksi maalatut, yhden- jakahdenkertaiset rakennukset seuraavat kadun toista puolta, kuitenkaanei seinä seinässä kiinni, vaan kauniit ryytimaat välissä; se on siispitkä, leveä katu, jossa muuten merituulella tuntuu haju siitä,mitä laitureilla on. Täällä on hiljaista — ei poliisin pelosta,sillä semmoista ei täällä tavallisesti ole — vaan panettelemisenpelosta, koska kaikki ihmiset ovat tuttuja. Kadulla kulkiessa täytyytervehtiä joka ikkunaan, jossa joku vanha nainen tavallisesti istuuja tervehtii takaisin. Lisäksi tulee vielä tervehtiä jokaistavastaantulijaa; sillä kaikki nämät hiljaiset ihmiset käyvät jamietiskelevät, mikä on soveliasta ylipäänsä ja heille erityisesti.Joka säätyänsä ja tilaansa ylemmäs pyrkii, menettää hyvän maineensa;sillä ei ainoastaan hän ole tunnettu, vaan myöskin hänen isänsä jaiso-isänsä; ja urkitaan selville missä perheen jäsenessä ennen onhavaittu taipumusta säädyttömyyteen.
Tähän rauhalliseen kaupunkiin tuli monta vuotta sitten hyvinkunnioitettu mies Pekka Olsen; hän tuli maalta, missä oli henkeänsäelättänyt rihkamakaupalla ja viulunsoitolla. Kaupungissa avasi hänpuodin, missä entisille kauppatutuillensa paitsi rihkamatavaraamyöskin myi paloviinaa ja leipää. Hänen kuultiin astuvan edes jatakaisin puodintakaisessa "peräkamarissa", soittaen hyppypolskia jamorsiusmarsseja; joka kerta, kun tuli oven kohdalle, tirkisti hänsiinä olevasta lasireiästä puotiin, ja jos joku ostaja oli tullut,päätti hän soittonsa liirutukseen ja meni puotiin. Kauppa kävi hyvin;hän nai, ja hänelle syntyi poika, jonka kastatti omaksi kaimaksensa,ei kuitenkaan Pekaksi, vaan Pietariksi. Pikku Pietarista piti tulemanmitä Pekka tunsi itse ei olevansa, sivistynyt ihminen, jonkatähdenpoika pantiin latinakouluun. Kun nyt ne, joiden tuli olla hänentovereitansa, pieksäen ajoivat leikeistänsä hänet kotiin, koska hänoli Pekka Olsenin poika, niin ajoi Pekka Olsen pieksäen hänet heidänluoksensa takaisin; sillä muulla tavoin ei poika voinut sivistyä.Pikku Pietari tunsi siis olevansa hylkiö koulussa ja tuli laiskaksija vähitellen kaikkeen niin haluttomaksi, että isä ei voinut pieksäähäntä nauramaan eikä itkemään. Silloin Pekka heitti pieksämisenja pani pojan puotiin. Mutta ihmeeksi hänen kävi, kun näki pojanantavan kaikille, mitä he p