E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Tekijän luvalla suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1923.
Ahnaat paadet.
Voitto.
Olipa kerran kuningas.
Kotiintulo.
Hänen ylhäisyytensä: lapsi.
Korttien kuningaskunta.
Palvojatar.
Näkö.
Najandzhurin Babut.
Elävä vai kuollut?
"Me kruunaamme sinut kuninkaaksi".
Hylätty.
Kabyliwalla.
Me olimme palaamassa Kalkuttaan lomaretkeltämme, sukulaiseni jaminä, kun kohtasimme miehen junassa. Puvun ja käyttäytymisen nojallapidimme häntä aluksi sisämaan muhamettilaisena, mutta hänen puheensasai meidät ihan ymmälle. Hän jutteli kaikista asioista niin varmasti,että olisi luullut kaikkien olioiden ylimmän ohjaajan aina ja kaikissatehtävissään kysyneen hänen neuvoansa. Siihen saakka me olimme olleetaivan onnelliset, koska emme tietäneet salaisten ja suunnattomienvoimien olevan vaikuttamassa, emme tietäneet, että venäläisetolivat edenneet lähimpään läheisyyteemme, että englantilaisilla olisyvällekäypiä ja salaisia poliittisia suunnitelmia ja että kotimaistenjohtajien kesken vallitseva sekaannus oli yltynyt ylimmilleen. Muttauusi ystävämme lausui ovelasti hymyillen: "Taivaassa ja maan päälläsattuu enemmän asioita kuin sinun sanomalehtesi tietävät kertoa,Horatio." Kun emme olleet milloinkaan ennen olleet poissa kotoa, niintämän miehen käytös sai meidät sanattoman ihmettelyn valtaan. Olipapuheenaihe miten mitätön tahansa, hän vetosi aina tieteeseen taiselitteli pyhiä kirjoja tai lausueli jonkun persialaisen runoilijansäkeitä, ja koska me emme voineet väittää tuntevamme tiedettä enempääkuin pyhiä kirjoja tai persialaisia runoilijoita, niin häneenkohdistuva ihailumme yhä lisääntyi, ja sukulaiseni, teosofi, uskoi ihanvarmasti, että matkakumppanimme yliluonnollisen innoituksen lähteenäoli jokin ihmeellinen "magnetismi", "salakyky", "astraaliruumis" taimuu sentapainen. Hän kuunteli merkillisen seuralaisemme huuliltaputoelevia kaikkein kuluneimpiakin lausumia hartaan ihastuksen vallassaja merkitsi salavihkaa muistiin mitä hän sanoi. Minusta näytti siltä,kuin tuo erinomainen mies olisi sen huomannut panematta sitä kumminkaanyhtään pahaksensa.
Saavuttuamme asemalle, jossa meidän oli vaihdettava junaa, mekeräännyimme odotushuoneeseen. Oli ilta, kello kymmenen, ja kunkuulimme junan todennäköisesti melkoisesti myöhästyvän, koskaradalla oli sattunut jokin häiriö, minä aioin kääriytyä peitteeseenipaneutuakseni mukavasti torkkumaan, kun tuo merkillinen henkilö alkoilevollisesti kertoella seuraavaa tarinaa. Nukkumisestani ei sinä yönätietenkään tullut mitään.
— Kun olin eräiden hallinnollisia kysymyksiä koskevienerimielisyyksien vuoksi luopunut toimestani Dzhunagarhissa ja astunutHaiderabadin Nizamin palvelukseen, niin minä, tarmokas nuori mies,jouduin kohta puuvillatullin kerääjäksi Baritshiin.
Baritsh on viehättävä paikkakunta. Sustajoki kiiriskelee hilpeästikohisten kivisessä uomassaan ja karkelee sitten kuin taitavatanssijatar halki autioiden kukkuloiden juurella lepäävän metsän.Sadanviidenkymmenen askelman muodostamat portaat kohoavat virrasta, japortaiden laella, virran partaalla ja kukkulain juurella, sijaitseeyksinäinen marmoripalatsi. Koko ympäristössä ei ole yhtäkäänihmisasuntoa — Baritshin kylä ja puuvillatori ovat etäällä.
Suunnilleen kaksisataaviisikymmentä vuotta s