Kirj.
J. S. Fletcher
Suomentanut
Väinö Nyman
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1925.
I. Kelpieshawin valtiatar
II. Toinen vieras
III. Kuparia
IV. Keskiöinen varoitus
V. Charles Sperrigoe
VI. Vastustamaton sanomalehtimies
VII. Mitä kuoleva mies sanoi.
VIII. Minuutti jälkeen puolenyön
IX. Peltisepän arkihuone
X. Hänet tunnetaan kruunussa
XI. Takaisin Elisabethin aikoihin
XII. Palkeney-suvun mielilause
Vaikka almanakan mukaan olikin jo kevät ja sekin jo hyvällä alulla,ei lumikausi vielä ollut vähääkään ohi tässä villissä rajaseudussa.Oli huhtikuun yhdeksästoista päivä. Voin määrätä sen näin tarkasti senvuoksi, että syntymäpäiväni on saman kuukauden kahdeksantenatoista,ja minä satuin viettämään sen, täytin silloin kolmekolmatta vuotta,eräässä vanhanaikaisessa hotellissa Woolerissa ja juhlin sitätilaamalla päivällistä syödessäni palan paineeksi pullollisenniin hyvää viiniä, kuin talo vain voi tarjota. Johtuiko se sittentuosta viinipullosta vai pikemminkin pelkästä tietämättömyydestäja liiallisesta itsetietoisuudesta, että minä seuraavana aamunayritin jotakin sellaista, mikä myöhemmin osoittautui mahdottomaksivoimannäytteeksi. Lähdin matkalle heti aamiaisen jälkeen aikoen enneniltaa kiertää täydellisesti Skotlannin rajan ja Woolerin välisenseudun kulkemalla Kirknetownin, Coldburnin ja Cheviotin kautta japalaamalla takaisin lähtöpaikkaani Hedgehope Hillin ja Kelpie Strandinsivuitse. Siitä olisi muodostunut ihana retki jonakin pitkänä kauniinakesäpäivänä, mutta pohjoisen huhtikuun epävarmojen säiden vallitessaoli se niin ajattelematon seikkailu, että se saattoi minut hyvinikävään tilanteeseen ennen iltapäivän loppua. Aamu oli kirkas jalupaava, ja kaikki sujuikin mainiosti monta tuntia. Mutta noin kellokolmen aikaan katosi aurinko näkyvistä, taivas synkkeni epäilyttävästi,ja ilma alkoi jäähtyä. Hetkisen kuluttua alkoi sataa luntakinsellaisella tavalla, että se minulle etelämaalaiselle oli vallan outoa.Sitä tuli sakeasti ja sokaisevasti yhtä mittaa: se peitti jäljetnopeasti kasautuen kaikkiin kuoppiin, ja olin jo näkevinäni itsenieksyksissä. Kello viiden ja kuuden välillä olin joutunutkin siihentilanteeseen. Mikäli voin saada selville taskukartastani, olin jossakinCheviotin, Cairn Hillin ja Hedgehope Hillin välisessä kulmauksessaHarthope Burnin äärimmäisellä läntisellä laidalla, mutta ympäristöstäpäättäen olisin yhtä hyvin voinut olla Andien ylimmäisillä rinteillä.Voin juuri erottaa noiden kolmen korkean kukkulan huiput, mutta ennähnyt jälkeäkään mistään majatalosta enkä asumuksesta, ja vieläkinikävämpää oli, ettei karttaani ollut merkitty mitään ravintolaa, taloaeikä kylää — tarkoitan kohtuullisen matkan päähän. Ja polultanikinolin jo eksynyt. Lumi alkoi tähän aikaan muodostaa sileän, paksun,valkoisen maton eteeni. Voin ehkä kulkea turvallisestikin tuollamatolla, mutta yhtä mahdollisesti saatoin vajota johonkin kuoppaanvoimatta sitten päästä sieltä pois. Ja lähin merkitty paikka,Middleton, oli monen peninkulman päässä, ja ilta alkoi nopeasti pimetä.
Paikka, missä tein nämä ylimalkaiset laskelmani, sijaitsi erään pienennäreikön suojassa. Olin pysähtynyt siihen hetkiseksi levähtämään jamiettimään parasta ratkaisua. Mutta ei ollut muuta tehtävää kuinponnistella vain eteenpäin ja luottaa onneensa. Valmistauduin siihenottamalla kulauksen pullostani, jossa onneksi oli vielä jäl