E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Henry Wadsworth Longfellow
Suom. A. E. Ollilainen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Lappeenrannassa,Osakeyhtiö Lapveden kirjapainossa,1912.
Johdanto
Laulu Hiawathasta:
I. Rauhanpiippu.
II. Neljä tuulta.
III. Hiawathan lapsuus.
IV. Hiawatha ja Mudjekeewis.
V. Hiawathan paasto.
VI. Hiawathan ystävät.
VII. Hiawathan purjehdus.
VIII. Hiawathan kalastus.
IX. Hiawatha ja Helmisulka.
X. Hiawathan kosinta.
XI. Hiawathan häät.
XII. Iltatähden poika.
XIII. Maissipeltojen siunaus.
XIV. Kuvakirjoitus.
XV. Hiawathan valitus.
XVI. Pau-Puk-Keewis.
XVII. Pau-Puk-Keewisin takaa-ajo.
XVIII. Kwasindin kuolema.
XIX. Aaveet.
XX. Nälkä.
XXI. Valkoisen miehen jalka.
XXII. Hiawathan pois meno.
Muistutuksia.
Sanasto kirjassa löytyvistä intiaanisanoista selityksineen.
Henry Longfellow.
Henry Wadsworth Longfellow, pohjois-amerikalainen runoilija, olisyntynyt Portland'issa, Mainen valtiossa 1807. Hän toimi elävienkielien professorina Harvardin yliopistossa ja kuoli 1882.
Kirjallisista tuotteistaan olivat mainittavimmat runokertomuksetja idyllikuvaukset, kuten "Evangeline", "The song of Hiawatha", "TheCourtship of Miles Standish", draamat "The Spanish Stutent", "TheGolden Leyend" ja romaani "Hyperion", joita paitsi hän kirjoitti kokojoukon pienempiä runoelmia.
Longfellowista mainitaan, että hän oli monipuolisesti sivistynyt,hienotunteinen, romantillinen, haaveilevan uskonnollinen, jalo jaihmisrakas personallisuus, kirjailijana etevä, kypsynyt muodonmestari, paljon luettu ja pidetty, oli saanut englantilaisenkasvatuksen ja monilla Europaan tekemillään kielien tutkimismatkoillaperehtyi hän europalaiseen kirjallisuuteen, tehden monista kielistäkäännöksiä, rikastuttaen kotimaansa kirjallisuutta, m.m. etevälläkäännöksellä Danten Divina Commediasta.
Kirjailijana oli hän vähemmän omaperäinen, uusia luova nero kuinmuototaituri. Niinpä hänen teoksissaan voipi huomata esikuvallisiavaikutelmia Goethen, Tegnérin y.m. teoksista. Muutoin se tapa,jolla hän käsitteli aiheitaan, oli herttaisen runollinen jasaavutti laajoissa piireissä mieltymystä. Hän olikin henkistenmuinaisuuksiensa ja runoilijaluonteensa puolesta varsin sopivakäsittelemään ja runoilemaan kansanrunousaiheita, joiden luonne jasävy oli ikään kuin sukua hänen romantilliselle ja ihannoivallehengelleen. Tutustuneena mielenkiinnolla pohjois-amerikalaisiinintiaanitaruihin, tuli hän luoneeksi kuuluisimman teoksensa,Hiawatha-runoelman, josta on viime vuosisadan lopulla sanottu, ettäse on alkuperäisin runoteos mitä Pohjois-Amerikassa siihen asti oliilmestynyt.
Pohjois-Amerikassakin oli monen monta intiaaniheimoa eri kielineenja kielimuotoineen, kullakin omat tarunsa ja sankarinsa. He ovatkyenneet luomaan verrattain rikkaan kansanrunouden, joka ihmetyttääkauneudellaan ja omaperäisyydellään.
Noilla vanhoilla, kautta monien sukupolvien periytyneillä taruillaja kertomuksilla on omituinen viehätysvoima, kuten tiedämme. Nepäsytyttivät Longfellowinkin herkän, runollisen mielikuvituksenpalamaan, kehkeytyen lopulla tuoksi runolliseksi luomaksi,"intiaani-Eddaksi", kuten hän itsekin nimi