E-text prepared by Tapio Riikonen and Tuula Temone
Kirj.
Suomentanut Maila Talvio
Porvoossa,Werner Söderström Oy,1922.
Viime vuosisadalla asui eräässä Norjan suurimmista tunturilaaksoistapelimanni, joka myöhemmin jossain määrin on siirtynyt kansantaruun.Useita sävellä ja lauluja väitetään hänen tekemikseen; toiset häntarun mukaan oli kuullut maahisilta, yhden itse pirulta, yhden hän olitehnyt pelastaakseen henkensä j.n.e. Yksi hänen marsseistaan on käynytkuulummaksi muita; sillä sen tarina ei päättynytkään, kun hän kuoli,vaan alkoi vasta oikein sen jälkeen.
Pelimanni Ole Haugenilla, joka eleli köyhänä torpparina korkeallatunturin juurella, oli tytär Aslaug, ja tämä oli perinyt isänsämainion pään ja niinikään sävelet — jollei juuri soittona, niin kokoolennossaan: sillä hän oli keveä ja reipas puheessaan, laulussaan,käynnissään ja tanssissaan ja hänellä oli, kuten koko suvulla,omituisen pehmeä ääni. Palasipa pitkiltä matkoilta nuori mies,Tingvoldin vanhan perintötilan kolmas poika. Kaksi hänen vanhempaaveljeään oli hukkunut tulvaan ja hänen piti nyt saada talo. Hän tapasikerran Aslaugin suurenpuoleisissa häissä ja mieltyi häneen. Siihenaikaan oli vielä kuulumatonta, että niin vanhan ja suuren suvun poikakosisi Aslaugin säätyistä ja arvoista tyttöä. Mutta tämä poika oliollut kauan poissa ja hän antoi vanhempiensa tietää, että hän kyllätulee toimeen maailmalla — ja jollei hän täällä kotona saa mitätahtoo, niin vähät koko talosta. Hänelle ennustettiin yleisesti, ettäsellainen välinpitämättömyys sukua ja suvun kotia ja kontua kohtaankostaisi itsensä. Sanottiin niinikään, että tämä mahtoi olla OleHaugenin vaikutusta — jopa sellaisten voimien avulla, joita kaikkienihmisten tulisi pelätä.
Ole Haugen kuului nimittäin sillaikaa kun taistelu kävi pojan javanhempien välillä, olleen oivallisella tuulella. Mutta kun voittooli saatu, oli hän sanonut jo tehneensä heille morsiusmarssin; eikäse enää koskaan voisi hävitä Tingvoldin suvusta; mutta Herra varjelesitä morsianta, joka ei aja sen soidessa kirkkoon yhtä iloisenakuin Haugenin torpantyttö! — Tässä olivat ihmiset vainunneet pahaavaikutusta.
Niin kuuluu tämä monien muiden kaltainen tarina. Mutta tarinaa todempaaon, että siellä, kuten niin monella tunturiseudulla, vielä tänäkinpäivänä tavataan elävä soiton ja laulun tunto, ja että se niinä aikoinalienee ollut vieläkin suurempi. Se ei voi säilyä ilman että joku vaaliija enentää perittyä aarretta ja siinä suhteessa oli Ole Haugen varmaanverraton.
Vielä tietää tarina, että kuten Ole Haugenin morsiusmarssi olionnekkain, minkä he olivat kuulleet, niin oli morsiusparikin, joka ensikertaa sen sävelien soidessa ajoi kotiin ja jota se saattoi kirkonovelle ja siellä vihkimisen päätyttyä vastaanotti, onnellisin pari,mitä oli nähty. Ja vaikka Tingvoldin suku aina oli ollut komeaa sukuaja vaikka se tästä puoleen kävi vieläkin komeammaksi, niin tarinavarmasti piti siitä kiinni, että tämä pari vei voiton kaikiksi ajoiksi.
Siirrymme nyt tarinasta lujemmalle pohjalle; sillä Ole Haugeninmukana kuolevat tarinat; hänen jälkeensä alkaa historia. Se kertoo,että marssista tuli toisenlainen perintökappale kuin kaikista muista,joita harvoin käytetään; sillä tätä käytettiin. Marssia näetrallatettiin, hoilotettiin, vihellettiin, puhallettiin ja soitettiinTingvoldissa asuinhuoneista talleihin, pelloilta takamaille asti;ja tämän marssin tahtiin kiikuttivat äiti, isä, lapsentyttö ja muutpalvelijat käsivarsillaan ainoaa lasta, minkä isäntäväki sai, jamarssin oppi la