Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Mauri Jókai
Unkarin kielestä suomentanut Antti Jalava
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1878.
Kaikki tekstin alla tavattavat selitykset ovat suomentajan tekemiä.
Mauri Jókai'n elämäkerta
I. Vanha ihminen, uusi aika
II. Onnettomuus elinkeinona
III. Vanha sotamies ja hänen perheensä
IV. Kaksi, jotka tahtovat syödä toinen toisensa
V. Kuinka ihminen ensimmäisen sikopaimenhattunsa saa
VI. Kaunohenki
VII. Toinen
VIII. Kostoa sekin
IX. Molemmat vangit
X. Erilainen vastaan-otto
XI. Eräs köyhä rouva
XII. Mikä Archimedeen ruuviksi nimitetään?
XIII. Se kumpu, joka itseensä sitoo
XIV. Yhteinen hätä
XV. Kaksi, jotka eivät tunteneet toinen toistansa
XVI. Vanha kastelli
XVII. Eriskummainen oikeuden-käynti
XVIII. Pikku pilanteko Cabinet noir'issa
XIX. Kun karhu lähtee pesästänsä.
Ote eräästä Jókai'n kirjeestä K.M. Kertbeny'ille.
Rakas ystävä!
Tässä aion siis kertoa Teille jotakin omasta "itsestäni". Ei kukaan,paitsi Te, ole koskaan kuullut näitä asioita minulta, siitäyksinkertaisesta syystä, ettei kukaan, paitsi Te, koskaan ole niitäkysynyt.
Minun täytyy nyt alottaa sillä, että minäkin olen jonkunlainentekopyhä. Kalvinisti, vanha puritani, mieli-alasta, vakuutuksesta,vapaamielisyydestä. Ei mitään paradoxeja! Koko elämässäni täytyi minunkokea niin silminnähtäviä todistuksia siitä, että Jumalan sallimus onolemassa, ettei minulla siinä ole uskoa, vaan tieto.
Aikaisimmassa lapsuudessani olin minä kerran jo kuoleman kielissä,lääkäri laski sormenpäänsä avatuille silmäterilleni ja sanoi: tuo on jokuollut. Minulla oli kurkkutauti. Silloin tulivat muutamat pikkaraisethomoeopathiset pillerit avuksi, ja minä olen jäänyt tänne.
Kasvatuksenikin oli sen mukaan; — minä en koskaan kuullut kenenkäänkaikista niistä, joita lapsuudessani tunsin, kiroovan, ja se on paljonsanottu, sillä, niinkuin tiedätte, meidän kauniissa äidinkielessämmeon, — samoinkuin atmosferisessä ilmassa Mexikossa oxygeja,carbonicum'ia ja mosquitoja, — verbejä, substantiveja j.n.e. ja"ebadta" (kiroussanoja). Ja 15 vuotiaana ei minulla vielä ollut mitäänaavistusta siitä, että aivan välttämättömästi täytyi noukkia tiedonpuusta, jotta Abel syntyisi.
10 vuoden iällä tulin minä Pressburg'iin. Meillä on tapana, ettäsivistyneet perheet keskenään vaihettavat lapsiaan, Vuodeksi tahikahdeksi ottaa saksalainen perhe huostaansa unkarilaisen pojan, jaunkarilainen saksalaisen; lapset sanovat heitä "isäksi ja äidiksi", janiitä kohdellaankin niin. Sillä tavoin olimme me kolme, veli, sisar jaminä perätysten vaihetetut erään Pressburgin professorin Zsigmondy'nkolmeen lapseen, tuon suuren hellenistin, jonka poika on se Vilmos Zs.,joka artesisten kaivojen kautta tuli mainioksi.
Kun minä 12 vuoden vanhana tulin kotia, kuoli isäni. Meillä ei ollutmitään suurta omaisuutta, ja kuinka tämä pelastui meille ahnailtasukulaisilta, silloin vielä sangen nuoren veljeni Kaarlon kautta, käymelkein ihmeeksi.
Mutta nyt oli oppiminen ja työtä tekeminen. Minä olin pian suorittanutgymnasin oppijakson, ja minun olisi jo pitänyt mennä yliopistoon,