E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Charlotte Bronté
Suomentanut ["Villette"] Tyyni Haapanen-Tallgren
WSOY, Porvoo, 1921.
I. Bretton.
II. Pauliina.
III. Leikkitoverit.
IV. Neiti Marchmont.
V. Lehti kääntyy.
VI. Lontoo.
VII. Villette.
VIII. Madame Beck.
IX. Isidore.
X. Tohtori John.
XI. Ovenvartijattaren komero.
XII. Lipas.
XIII. Aivastus sopimattomalla hetkellä.
XIV. Juhla.
XV. Pitkä loma.
XVI. "Kauan kauan sitten".
XVII. La Terrasse.
XVIII. Me riitelemme.
XIX. Kleopatra.
XX. Konsertti.
XXI. Vastavaikutusta.
XXII. Kirje.
XXIII. Vashti.
XXIV. Herra de Bassompierre.
XXV. Pikku kreivitär.
XXVI. Eräs hautaus.
XXVII. Hotelli Crecy.
XXVIII. Kellonvitjat.
XXIX. Monsieur'n syntymäpäivä.
XXX. Herra Paul.
XXXI. Metsänneito.
XXXII. Ensimmäinen kirje.
XXXIII. Herra Paul täyttää lupauksensa.
XXXIV. Malevola.
XXXV. Veljeyttä.
XXXVI. Eripuraisuuden omena.
XXXVII. Päivänpaistetta.
XXXVIII. Pilviä.
XXXIX. Vanha ja uusi tuttavuus.
XL. Onnellinen pari.
XLI. Faubourg Clotilde.
XLII. Loppu.
Kummitätini asuntona oli kaunis talo siistissä vanhassa Brettoninkaupungissa. Hänen miehensä esi-isät olivat asuneet siellä josukupolvien ajan, ja heidän ikivanha nimensä oli sama kuin kaupungin— Bretton of Bretton. En tiedä oliko se sattuma vai oliko jokukaukainen suvun jäsen ollut kyllin arvokas antaakseen oman nimensäkotipaikalleen.
Tyttö vuosinani kävin Brettonissa noin pari kertaa vuodessa,ja se oli minulle mieluinen matka. Pidin talosta ja varsinkinsen asujaimista. Avarat rauhalliset huoneet, hyvin sijoitetuthuonekalut, suuret kirkkaat ikkunat, parvekkeelta näköala kauniillevanhanaikaiselle kadulle, jossa aina näytti olevan sunnuntai jajuhlapäivä — kaikki tämä miellytti minua.
Talossa missä asuu vain aikuisia, joutuu lapsi yleensäkeskipisteeksi, ja niinpä rouva Bretton kiinnitti omalla hiljaisellatavallaan minuun paljon huomiota. Hän oli jäänyt leskeksi yhden pojanäitinä jo ennen kuin minä hänet tunsin; hänen miehensä, lääkäri, olikuollut hänen ollessaan vielä nuori ja kaunis nainen.
Hän ei enää ollut nuori sellaisena kuin minä muistan hänet, mutta hänoli vielä kaunis, pitkä, ryhdikäs ja englannittareksi tummaverinen.Hänen tummahipiäisissä poskissaan oli aina terve väri, ja terveeloisuus loisti hänen kauniista, mustista, ystävällisistä silmistään.Ihmisten mielestä oli suuri vahinko, ettei hän ollut jättänythipiäänsä perinnöksi pojalleen, jonka silmät olivat siniset — vaikkajo poikaiässä hyvin läpitunkevat — ja jonka pitkän tukan väri olisellainen, että ystävät eivät juuri halunneet sitä määritellä, paitsikun aurinko paistoi siihen, jolloin he sanoivat sitä kultaiseksi. Hänoli kuitenkin perinyt äitinsä kasvonpiirteet, hänen hyvät hampaansaja vartalonsa (siltä ainakin näytti, vaikka hän ei vielä olluttäysikasvuinen) ja, mikä parempi, hänen järkkymättömän terveytensäja tasaisen mielenlaatunsa, jotka omistajalleen ovat rikkauttakinparemmat.
Syksyllä vuonna — — oleskelin Brettonissa; kummitätini oli omassape