Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jack London
Englanninkielestä suomentanut A. K. [Alpo Kupiainen]
Helsingissä,Kustannusliike Minerva Oy,1922.
Kultahohde.
Luottamustehtävä.
Nolattu.
El-Soo.
Lon Mc Fane oli hieman äreissään — hän oli kadottanut tupakkapussinsa— muuten hän olisi kertonut minulle jotain Surprise Laken majastaennen sinne saapumistamme. Koko päivän olimme matkanneet kulkienvuorotellen etunenässä polkemassa tietä koirille. Se oli kovaalumikenkätyötä eikä se ollut omiaan saattamaan miestä puheliaaksi,mutta olisihan Lon Mc Fanen pitänyt keskipäivällä kahvia keittäessämmekuitenkin saada tarpeeksi hengähtää kertoakseen siitä minulle. Muttahän ei kertonut. Surprise Lake (= yllätysjärvi) — Yllätysmaja se oliminulle. En ollut milloinkaan ennen kuullut siitä puhuttavan. Myönnän,että olin ollut jonkun verran väsyksissä. Olin jo tunnin ajan tuontuostakin silmännyt Loniin odottaen, että hän minä hetkenä hyvänsäantaisi pysähtymismerkin yöpymistä varten. Mutta olin liian ylpeäehdottaakseni sitä tahi kysyäkseni hänen aikomuksiaan. Ja kuitenkin hänoli minun palveluksessani, olin sievoisesta palkasta pestannut hänethoitelemaan puolestani koiria ja tottelemaan määräyksiäni. Taisinpaolla hieman äreissäni itsekin. Hän ei virkkanut mitään ja minä olinpäättänyt olla mitään kysymättä, kulkisimmepa sitten vaikka koko yön.
Äkkiä oli maja edessämme. Viikon kestäneellä matkallamme emme olleettavanneet ketään ja minusta oli tuntunut hyvin todennäköiseltä, ettemmevieläkään yhteen viikkoon tapaisi ketään. Ja yhtä kaikki tuossa olimaja silmieni edessä. Sen ikkunasta loisti himmeä valo ja savukiemurteli savupiipusta.
"Miksi et kertonut minulle —" alotin, mutta Lon keskeytti minutmutisten:
"Surprise Lake — puolen mailin päässä on pieni järvi, pelkkälammikko."
"Vai niin, entä maja — kuka siinä asuu?"
"Eräs nainen", vastasi Lon ja seuraavassa hetkessä hän jo kolkuttiovelle. Naisen ääni kehotti astumaan sisään.
"Oletteko nähnyt Davea äskettäin?" kysyi nainen.
"En ole", Lon vastasi huolettomasti. "Olen ollut toisella suunnalla,
Circle Cityn puolella. Dave kai on Dawsonissa päin, eikö niin?"
Nainen nyökkäsi päätään ja Lon ryhtyi riisumaan koiria valjaista,samalla kun minä purin kuorman ja kannoin yöpymisvehkeemme tupaan.Majassa oli vain yksi avara huone ja nainen asui ilmeisesti siinäyksin. Hän viittasi uuniin, jossa vesi jo oli kiehumassa, ja Lon ryhtyivalmistamaan illallista, minä taas aukasin kalanipun ja syötin koirat.Odottelin, että Lon olisi esitellyt emännän ja minut toisillemme, muttaharmikseni hän ei sitä tehnyt, vaikkakin he nähtävästi olivat vanhojatuttuja.
"Te olette Lon Mc Fane, ettekö olekin?" kuulin naisen kysyvän. "Niin,nyt muistan Teidät. Viimeksi näin Teidät höyrylaivalla, eikö totta?Muistan…"
Äkkiä puhe katkesi jonkun hirveän muiston johdosta, joka silmienkauhistuneesta ilmeestä päättäen kuvastui hänen sielussaan. Jahämmästyksekseni olivat naisen puheet ja käyttäytyminen tehneet Loniinvoimakkaan vaikutuksen. Hänen kasvoistaan kuvastui epätoivo ja äänessäoli sydämellisen lämmin sävy hänen sanoessaan:
"Viimeksi tapasimme Dawsonissa. Silloin oli kuningattarenvaltaistuinjuhla tahi syntymäpäivä tahi jotain sellaista —muistatteko? — kanoottikilpailut joella ja estejuoksukilpa