Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
(Uusi Elämä)
Kirj.
Suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgren
Esipuheen kirj. V. A. Koskenniemi
WSOY, Porvoo, 1920.
Kun Dante kirjoitti Vita nuovan, ei hänellä vielä ollut takanaansitä syvällistä, kalliisti ostettua elämänkokemusta, joka puhuumeille Jumalaisen Komedian mahtavista säkeistä: hän eli vielänuoruutensa keväässä, ja ainoa tunne, joka oli pohjaan saakkajärkyttänyt hänen myöhemmin niin monenlaisille intohimoillealtista sydäntään oli rakkauden tunne. Varhaisimmat Vita nuovanrunoista ovat kahdeksanneltatoista ikävuodelta, myöhäisimmätseitsemänneltä- tai kahdeksanneltakolmatta, samalta ajalta kuinrunojen puitteeksi sommiteltu proosakertomuskin. Mutta tämännuoruudenteoksen psykolooginen lähtökohta — Danten ja Beatricenkohtalokas ensi tapaaminen — vie meidät ajassa taaksepäin ainarunoilijan yhdeksänteen ikävuoteen. Vita nuova, jota syyllä onsanottu keskiajan rakastettavimmaksi kirjaksi, on tavallaan lapsuudenja nuoruuden tilinpäätös, ihastuttava tilinpäätös, jonka yksikirjallisuuden historian suurimmista neroista on tehnyt miehuutensakynnyksellä.
Luotettavat tiedot Danten lapsuudesta ja nuoruudesta supistuvatpääasiassa siihen, mitä hän itse teoksissaan kertoo. Dante syntyiFirenzessä v. 1265 Alighierin varattomasta aatelisesta suvusta.Hänen vanhempansa kuolivat varhain, mutta siitä huolimatta näyttäähän saaneen hienon, monipuolisen kasvatuksen. Opettajistaan hänitse mainitsee oppineisuudestaan kuuluisan Brunetto Latinin januoruudenystävistään guelfiläis-ylimyksen Guido Cavalcantin, jotaBoccaccio Decameronessaan on ylistänyt hienoksi loogikoksi jaluonnonfilosoofiksi ja jolle Dante omisti nuoruudenteoksensa Vitanuovan. Danten paras nuoruudenaika oli hänen kotikaupungilleenrauhallista hengähdysaikaa sitkeiden ja uuvuttavien riitojen välissä.Teollisuus, kaupanteko ja taiteet puhkesivat ennen aavistamattomaankukoistukseen, Firenze siirteli ulommaksi muuriensa kehää,rakenteli kirkkoja ja maalautti freskoja. Iloinen, lämminverinentoscanalainen luonne pääsi taas oikeuksiinsa: juhlittiin,tanssittiin ja laulettiin, muodostettiin seuroja, joissa palveltiinrakkauden pakanallista jumaluutta, luettiin provencelaisten jaranskalaisten trubaduurien runoja ja alettiin itsekin kirjoittaakansankielellä riimitettyjä tunnustuksia sydämen donnalle taivaihdettiin ystävien kesken vakavia tai leikillisiä sonetteja.Tältä huolettomalta ajalta Danten elämässä, mistä ei suinkaanole puuttunut kaikkia epikurolaisia iloja, on meillä eräs DantenCavalcantille omistama sonetti, joka antaa m.m. meidän ymmärtääettä Firenzen nuoret runoilijat olivat numeroineet kotikaupunkinsakaunottaret. Tämä rakastettava runo kuuluu proosakäännöksenä:"Guido, minä toivoisin, että jokin noitavoima asettaisi sinut,Lapon ja minut purteen, jota kaikki tuulet kuljettaisivat meidänmielemme mukaan ja jota eivät myrskyt eivätkä muut onnettomuudetkoskaan saavuttaisi ja missä, alituisesti yksimielisinä, meissävain kasvaisi halu olla yhdessä. Vielä toivoisin, että hyvä taikuriantaisi meidän matkaamme Monna Vannan, Monna Lagian ja hänet, jonkatunnemme numero kolmantenakymmenentenä. Niin puhuisimme keskenämmejatkuvasti rakkaudesta, ja jokainen naisista olisi yhtä tyytyväinenkuin luulisin meidän itsemmekin olevan." Tämä sonetti osottaa,että myöskin Dante — vastoin kirjallishistorialliseksi tulluttasananpartta — osasi, ainakin varhaisessa nuoruudessaan, hymyillä,vaikka hän ehkä myöhemmin, elämän varrella, sen taid