E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ranskan kielestä suomensi
Aune Krohn
Porvoossa,Werner Söderström Oy,1919.
Ennenkuin nämä muistot himmenevät, tahtoisin kirjoittaa ne paperille.Täällä sairaalassani Saint-Guillaume kadun varrella — sota onsen muuttanut kenttälasaretiksi — on minulla sangen vähän aikaa:neljäkymmentä vuodetta, ja kaikki aina käytännössä. Ja millaisiahaavoitettuja! Meitä on kaksi lääkäriä. Sanoinko kaksi!… Kirurgimmeei tule muulloin kuin aamuisin leikkauksia suorittamaan. Hän palaailtapäivällä, silmää hätäisesti potilaita ja menee tiehensä, jolloinminä jään kahden toista vuosikurssia opiskelevan ylioppilaspahasenkanssa, joka sydänvian vuoksi on vapautettu sotapalveluksesta ja onniin kömpelö, että töin tuskin voin uskoa hänen suoritettavakseensuoniruiskeen. Tätä on nyt kestänyt yhdeksän kuukautta: elokuun,syyskuun, lokakuun, marraskuun, joulukuun, tammikuun, helmikuun,maaliskuun, huhtikuun — yhdeksän kuukautta siitä lähtein, kunpyysin ontuvasta jalastani huolimatta päästä rintamalle palvelemaanhaavoitettujen sidepaikkaan. Näen edessäni tuon säteilevän iltapäivän— sellaisia oli, mikä iva, niin usein vuoden 1914 traagillisenakesänä! — sekä tuloni opettajaparkani, professori Michel Ortèguen luo,joka oli ottanut esittääkseen anomukseni.
— Mahdotonta, rakas Marsal. Teitä ei huolita. Mutta olen järjestänytkoko asian toisin. Sotilaallistutan oman sairaalani. Olittealilääkärinäni Beaujonissa. Siitä pitäin olette ollut hieman uskotonkirurgialle. Se antaa teille anteeksi. Tarvitsen apulaista, johon voinluottaa Otan Teidät… Se on siis päätetty?
Sille, joka kerrankaan on työskennellyt Ortèguen johdolla, on tämämies voimakkaine persoonallisuuksineen ainaiseksi jäänyt "herraksi jamestariksi", jonka käskyistä ei ole kiistelemistä. Suostuin siis. Olennyt viettänyt koko sota-ajan tässä entisessä palatsissa, jonka Ortègue,niin kummalta kuin se tuntuukin, sovellutti oman erikoisalansa,hermokirurgian, harjoituskentäksi. Hän ylpeili tästä rakennuksesta,johon arkkitehti Daniel Marot vuonna 1690 teki piirrokset Colombièresinensimmäistä herttuaa varten. Hän luetteli mielellään sen muistojaja asukkaita: ensin sen omisti Colombièresin herttua, sitten jokusuuren Condén pojantytär, sitten muuan rahamies, mikä lie ollut —Lawin järjestelmän rikastuttama parturinpoika. Hirmuvallan aikanaoli palatsi vankilana muuttuakseen sittemmin Napoleonin aikanamarsalkan asunnoksi sekä ottaakseen heinäkuun kuningasvallan aikanasuojiinsa ulkomaisen lähetystön ja toisen keisarikunnan aikana eräänsenaattorin. Monta sydändraamaa on varmaan näytelty noiden kahdensadankahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa näiden seinäin sisällä ja tämänrauhaisan puutarhan näköpiirissä — missä parhaillaan ikivanhat puuttyöntävät esiin uuden kevään silmikoita. Niiden lehdet viheriöitsivätelokuussa. Olen nähnyt niiden kellastuvan, lakastuvan, karisevan. Näenniiden jälleen pukeutuvan vihreään. Monet muut silmät ovat katselleetnäitä samoja puita ahdistuksen hetkinä, kummastellen, niinkuin minäkin,tämän luonnon työn, tasarytmisen, hitaana jatkuvan, ja inhimillisenmieltenkuohun surkean mielettömyyden vastakohtaisuutta. Mitä olivatkuitenkaan murhenäytelmät, joihin tämän talon asukkaat joutuivatottamaan osaa, verrattuina siihen hirveään mullistukseen, jonka kamaliajälkimuistoja nyt nähdään täällä kaikkialla, jopa tätä keväistäpuutarhaa katsellessa. Silvottuja ihmisiä laahustaa siellä, keneltäkäsivarsi, keneltä jalka poikkisahattuna, heikkoina, ensi auringonhyväilyä etsien. Jos käyn tuosta