Produced by Tapio Riikonen
Historiallinen romaani
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut Väinö Jaakkola.
Alkuperäinen nimi: "A Gentleman of France".
Gummerus, Jyväskiylä, 1919.
I. Hupsujen huvittelua.
II. Navarran kuningas.
III. Ratsun selässä.
IV. Neiti de la Vire.
V. Matka Blois'han.
VI. Äitini asunto.
VII. Simon Fleix.
VIII. Tyhjä huone.
IX. Talo Arcyn kujan varrella.
X. Taistelu porraskäytävässä.
XI. Ovella näyttäytyvä mies.
XII. Maximillan de Bethune, Rosnyn parooni.
XIII. Rosny'ssa.
XIV. Markiisi de Rambouillet.
XV. Uusi Herodes.
XVI. Kuninkaan luona.
XVII. Jakobiini-munkki.
XVIII. Liigan tarjous.
XIX. Mitä ihmiset sanovat sattumaksi.
XX. Kuninkaan kasvot.
XXI. Kaksi naista.
XXII. "Nainen säätää."
XXIII. Viimeinen Valois.
XXIV. Kuningas vaarassa.
XXV. Antautumisehdot.
XXVI. Mietteitä.
XXVII. Apuun, ystävät!
XXVIII. Linna kukkulan laella.
XXIX. Nälkä ja ruttotauti.
XXX. Tartunta.
XXXI. Metsän helmassa.
XXXII. Kohtaus majatalossa.
XXXIII. Meudonissa.
XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
XXXV. "Kuningas on kuollut!"
XXXVI. "Eläköön kuningas!"
I. Hupsujen huvittelua.
Condén prinssin kuolema, joka sattui keväällä 1588, jätti minutkokonaan ilman suojelijaa ja saattoi minut niin ahtaisiinolosuhteisiin, että mainitun vuoden talvi, joka näki Navarran kuninkaantulevan St. Jean d'Angely'hin joulua viettämään, näki minun onnenitähden alimmilleen vaipuneena. En tiennyt silloin — saatan sen nyttunnustaa ilman häpeää — mistä olisin saanut kultarahan tai uudenhuotran, eikä minulla ollut minkäänlaista tointa eikä edes sellaisentoivoakaan. Rauha, jonka Ranskan kuningas ja katolinen liiga olivathiljattain Blois'ssa solmineet, saattoi monet hugenotit vakuutetuiksi,että heidän lopullinen perikatonsa oli läsnä, mutta se ei voinuttäyttää heidän tyhjentynyttä rahastoaan eikä auttaa heitä panemaanjalkeille lisää sotajoukkoja.
Condén kuoleman jälkeen oli Navarran kuningas hugenottien suosiossailman kilpailijaa; häntä lähinnä olivat Turennen kreivi ja Chatillon,joista edellisen hillitön kunnianhimo alkoi jo tulla näkyviin. Kovaksionneksi olin yhtä tuntematon kaikille kolmelle johtomiehelle, ja kuntuo sama joulukuu, joka tapasi minut noin kovassa ahdingossa, näkiminun vielä täyttävän neljäkymmentä vuotta, mikä minun mielestäni,vastoin monien muiden käsitystä, on tärkein päätekohta ihmisenelämässä, niin voi helposti uskoa, että tarvitsin kaiken rohkeuden mitäuskonto ja soturielämä saattoivat antaa.
Minun oli ollut joku aika takaperin pakko myydä kaikki hevoseni paitsimustaa, tähtiotsaista sardinialaista ratsua. Nyt täytyi minun luopuavielä kamaripalvelijastani ja tallimiehestänikin, jotka päästinmenemään samana päivänä, maksaen heidän palkkansa viimeisilläkultaketjun renkailla mitä minulla oli jälellä. Tunsin surua jamasennusta jouduttuani näin olemaan ilman noita käskyläisiä, jotkakuuluvat jalosyntyisen miehen tarpeisiin, ja täytyessäni itse käydähoitamassa hevostani yön suojassa. Mutta tämä ei ollut vielä pahinta.Puvussani, joka pakostakin joutui kärsimään näistä alhaisis