E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kuvaus menneiltä ajoilta
Kirj.
Tekijän luvalla puolankielestä suomentanut
Maila Talvio
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1920.
Niin pian kuin hevoset olivat levänneet, läksivät he liikkeelleja ajoivat niin kiireesti, että he kuun noustessa aron yli olivatlikellä Studenkaa, Waladynkan takana. Edellimmäisenä ratsasti herraWolodyjowski, tarkoin tähystellen joka taholle. Hänen jäljessääntuli Zagloba, ratsastaen Helenan vierellä ja viimeisenä kulkueessaoli Rzendzian, johtaen kahta kuormitettua hevosta sekä kahta ratsua,jotka hän kiireessä oli ottanut Horpynan tallista. Zagloban suukävi lakkaamatta ja tällä kertaa hänellä todella oli yhtä toistakertomista ruhtinattarelle, joka villissä rotkossaan ei ollut saanutmaailmalta mitään tietoja. Zagloba kertoi siinä alusta asti, kuinkahe olivat hakeneet ruhtinatarta ja miten Skrzetuski oli lähtenytetsimään Bohunia aina Perejaslawiin asti, tietämättä, että tämäoli saanut surmansa, sekä kuinka vihdoin Rzendzian oli atamaniltaonnistunut kuulemaan ruhtinattaren piilopaikasta ja tuonut tietonsaZbaraziin.
— Laupias Jumala, sanoi Helena, kohottaen kauniit, kalpeat kasvonsakuuta kohti, — onko siis herra Skrzetuski lähtenyt hakemaan minuaaina Dnieperin takaa asti?
— Perejaslawista asti, niinkuin teille sanoin. Ja varmaan hän olisitullut meidän mukanamme, mutta meillä ei ollut aikaa lähettää hänellesanaa, koska tahdoimme heti kiirehtiä teitä auttamaan. Hän ei vielätiedä mitään teidän pelastuksestanne ja joka päivä hän rukoileeteidän puolestanne. Mutta älkää enää surko häntä, kestäköön nyt vieläjonkun aikaa, koska häntä odottaa sellainen palkinto.
— Ja minä kun luulin, että kaikki ovat minut unohtaneet ja rukoilin
Jumalalta vain kuolemaa.
— Kaukana siitä, että olisimme teidät unohtaneet. Koko ajan mevain mietimme, kuinka voisimme päästä avuksenne. Kyllä minullasiinä olikin päänvaivaa, samoin kuin Skrzetuskillakin, mutta täytyykuitenkin tunnustaa, ettei tuokaan ritari, joka ratsastaa tuossaedellämme, liioin ole säästänyt työtään eikä vaivojaan.
— Jumala sen hänelle palkitkoon.
— Nähtävästi te molemmat olette sellaisia, että ihmiset yleensäteihin kiintyvät, mutta Wolodyjowskille todellakin olettekiitollisuuden velassa, sillä kahden me hänen kanssaan leikkelimmeBohunin palasiksi kuin minkäkin hauen.
— Herra Skrzetuski kertoi jo Rozlogissa minulle Wolodyjowskista jasanoi häntä parhaaksi ystäväkseen.
— Oikein hän siinä tekikin. Siinä pienessä ruumiissa asuu suurisielu. Nyt hän on aivan kuin hölmistynyt, sillä nähtävästi teidänkauneutenne on hänet huumannut. Mutta odottakaa vain, kunhan häntointuu ja pääsee entiselleen. Kuninkaanvaalin aikana me kylläyhdessä näytimme, mihin kelpaamme.
— Onko meillä siis uusi kuningas?
— Vai ei se raukka ole tuossa kirotussa luolassa saanut tietääedes sitäkään. Onpa niinkin. Jan Kasimir, joka valittiin jo viimesyksynä ja joka siis on ollut hallitsijana kahdeksatta kuukautta. Nytalkaa suuri sota roistoväkeä vastaan, Jumala vain suokoon, että sepäättyisi onnellisesti, sillä ruhtinas Jeremi on sivuutettu ja hänensijalleen valittu toisia, jotka kykenevät tehtäväänsä yhtä vähän kuinminä naimisiin.
— Lähteekö herra Skrzetuskikin sotaan?
— Hänhän on niin vakaa sotilas, etten ymmärrä