E-text prepared by Tapio Riikonen
Kertomus eräästä vanhasta aluksesta ja sen väestöstä
Kirj.
Ranskasta suomentanut Ansgarius H.
Kirjallisia pikkuhelmiä V.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1908.
Esipuhe.
I. Päähänpisto.
II. "Nivernain Kaunotar".
III. Matkalla.
IV. Tukala toimeentulo.
V. Maugendren kunnianhimo.
Esipuhe.
Alphonse Daudet (s. 1840, k. 1897) kuuluu nykyaikaisistaranskalaisista kirjailijoista kaikkein suosituimpiin. Hän oneteläranskalainen; todella herkullisella huumorilla, mutta samallasydämellisellä lämmöllä on hän kuvannut rakkaita maakuntalaisiaanpienehköissä novelleissa, joista tässä mainittakoon "TaraskoninTartarin", ja samoin persialaisia tapoja. Suurempiakin romaneja on hänkirjottanut ja luonnollisesti päässyt niissä syvemmälle sielunelämääkuvatessaan, mutta niissäkin enin viehättävät pienet värikkäät jaelävät erikoiskuvat, temmaten mukaansa, ei "jännittävällä juonella",vaan teeskentelemättömän sieluelämän ja esityksen hienolla suloudella.— Yksi näitä kirjallisuuden hienoimpia "pikkuhelmiä" tarjotaan tässävihkosessa suomalaiselle lukijalle.
Ensimäinen luku.
Päähänpisto.
Ollaan Temple-korttelissa, Eufents-Rouges-kadulla. Tämä on kapea kuinviemäritorvi; katuojissa seisovaa vettä; kadulla mustia likalätäköitä,homeen ja likaveden lemua ammottavista porttikäytävistä.
Molemmin puolin katua hyvin korkeita taloja kasarmimaisine akkunoineenja likaisine ruutuineen ilman verhoja; ne ovat asuntoja päiväläisille,kotona työskenteleville, muurarien asumuksia ja yömajoja.
Alakerrassa kauppapuoteja. Joukko ruokakauppoja, kapakoita,hedelmäkaupustelijoita, leipomoita, ja yksi teurastajankauppa, jostasai sinipunertavaa ja keltaista lihaa.
Kadulla ei näy ajopeliä, ei hienoja pukuja, ei tyhjäntoimittajiajalkakäytävillä, ainoastaan hedelmäkaupustelijat tarjoavat huutaenhalliensa romuja, ja työläisiä tulvii tehtaista, kokoonkääritty puserokainalossa.
Oli kuukauden kahdeksas päivä, se jolloin köyhien tuli maksaavuokransa, ja jolloin odotukseen kyllästynyt talonomistaja ajaaonnettomat kadulle.
Se on se päivä jolloin näkee kulkevan kärryjä täynnä kaikenlaisiahuonekaluja, rautasänkyjä ja ontuvia pöytiä, jalat ylöspäin,rikkinäisiä patjoja ja kyökkikapineita. Eikä löytynyt edes oljenkupoaalustaksi näille silvotuille alakuloisille huonekaluille, jotka olivatväsyneet juonitellen kulkemaan alas likaisia portaita, ja tekemäänharharetkiä ullakon ja kellarikerroksen välillä. Yö on käsissä.Kaasu-liekit sytytetään yksi erältänsä ja heijastuvat katuojiin japuotien akkunoihin. Usva on kylmähkö. Kävelijöillä on kiire.
Laivuri Louveau seisoo selkä tiskiinpäin hauskassa lämpimässäravintolahuoneessa kilistäen lasia erään Villetin puusepän kanssa.Hänen suuri kunniallinen, punakka ja arpinen merimiesnaamassa loistaaleveässä hymyssä, joka panee hänen korvarenkaansakin keinumaan.
"Kauppa on siis sovittu, isä Dubac, te ostatte minulta puulastin siitähinnasta, minkä olen määrännyt."
"Aivan niin."
"Maljanne!"
"Samoin!"
Kilistellään, isä Louveau juo pää kenassa, silmät puoleksi suljettuinaja maiskuttaen, ikäänkuin arvostellakseen val