E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
H. G. Wells
Suom. Toivo Wallenius
Helsingissä,Emil Vainio,1910.
I. Edistys ja Smallwaysin perhe.
II. Bert Smallways joutuu pulaan
III. Ilmapallossa.
IV. Saksalainen ilmalaivasto.
V. Taistelu Atlannin pohjoisosassa.
VI. New York taistelutantereena.
VII. "Vaterlandin" haaksirikko.
VIII. Maailmansota.
IX. Vuohisaarella.
X. Maailma sodan aikana.
XI. Sivistyksen vararikko.
Loppulause.
Edistys ja Smallwaysin perhe.
1.
"Aina sitä vaan mennään eteenpäin", sanoi Tom Smallways. "Eipäluulisi moista menoa kauankaan kestävän."
Tämän huomautuksen hän teki aikoja ennen, kuin ilmasota alkoi.Hän istui aidalla puutarhansa päässä ja tarkasteli Bun Hillinsuurta kaasulaitosta katsein, joista ei kuvastunut kiitostaeikä moitettakaan. Kaasusäiliöiden yläpuolelle ilmestyi kolmeoudonnäköistä esinettä, ohuita, kieppuvia rakkoja, jotka lyödämäiskyttivät ja keikkuivat, paisuen yhä isommiksi ja pyöreämmiksi.Siellä täytettiin ilmapalloja Etelä-Englannin aeroklubinlauantairetkeä varten.
"Ne nousevat joka lauantai", sanoi hänen naapurinsa, maidonkuljettajaStringer. "Muistan kuin eilisen päivän, kuinka koko Lontoo lähtiliikkeelle ilmapalloa katsomaan, ja nyt ne jo lentelevät pikkupaikoissakin jok'ikinen viikko. Kaasuyhtiöt sillä ovat pelastaneetnahkansa."
"Viime lauantaina minä sain pottumaahani kolme tynnyrillistähiekkaa", virkkoi Tom Smallways. "Kolme tynnyrillistä! Heittivätpois liikapainojaan. Taimista toiset taittuivat, toiset peittyiväthiekkaan."
"Kerrotaan niillä olevan mukana herrasnaisiakin!"
"Herrasnaisiksi kai niitä on sanottava", myönsi Tom Smallways."Vaikka ei sellainen minun mielestäni sovi herrasnaiselle — lennellätuolla tavoin ilmassa ja heitellä hiekkaa ihmisten niskaan. Minäainakaan en ole tottunut pitämään semmoista hienon naisen työnä."
Stringer nyökäytti hyväksyen päätään, ja molemmat katselivat vieläjonkun aikaa noita paisuvia möhkäleitä; mutta välinpitämättömyys olivaihtunut paheksumiseksi.
Tom Smallways oli ammatiltaan vihanneskauppias ja harjoitti senohella mielityötään, puutarhanhoitoa. Jessica, hänen pikku vaimonsa,piti huolta puodista, ja taivas oli luonut hänet rauhallisessamaailmassa elämään. Onnettomuudeksi se ei ollut luonut hänellerauhallista maailmaa. Hän eli itsepintaisesti ja herkeämättämuuttuvassa maailmassa, vieläpä sellaisessa osassa, missä vaihteluttuntuivat armottoman selvästi. Yksinpä maakin, jota hän viljeli, olimuutoksien alainen; puutarha vuokrattiin vain vuodeksi kerrallaan, jasen reunassa oli suunnaton ilmoitustaulu, jonka mukaan se soveltuierinomaisesti talonpaikaksi. Milloin hyvänsä hän voi saada käskynluopua puutarhastaan, tuon kaupunkilaistuneen tienoon viimeisestämaaseutupalasesta. Hän koetti parhaansa mukaan lohduttautuakuvittelemalla, että asiain täytyi pian kääntyä toiselle tolalle.
"Eipä luulisi moista menoa kauankaan kestävän", hän sanoi.
Smallwaysin isä-ukko saattoi muistaa ajan, jolloin Bun Hill olisoma kentiläinen kylä. Hän oli ollut Sir Peter Bonen ajurinaviidenteenkymmenenteen ikävuoteensa asti, jolloin hän rupesihiukan ryypiskelemään ja ajamaan asema-omnibussia, jatkaen tätätyötä kahdeksankolmatta vuotta. Silloin hän