Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Frederick Marryat
Suom. Kaarlo Kramsu
Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1917.
Biskajan lahti.
Vanhapoika.
Myrsky.
Vuoto.
Vanhapiika.
Kadetti.
Sleepers-lahti.
Hyökkäys.
Ryöstäjä.
Hietasärkkä.
Haaksirikko.
Luutnantti.
Maihinnousu.
Tapaaminen.
Erehdys.
Caicos-saaret.
Oikeudenkäynti.
Loppusanat.
Oli kesäkuun loppupuoli v. 179—, Biskajan lahden pauhaavat aallotolivat jo vähitellen asettumassa raivoisan ja tänä vuodenaikanaharvinaisen myrskyn jälkeen. Kuitenkin ne hyökyivät vielä valtavasti,ja kerran toisensa perästä kiihtyi tuuli oikullisiksi rajuiksivihureiksi, ikään kuin olisi tahtonut uudelleen aloittaatemmellyksensä. Mutta sen ponnistukset kävivät yhä heikommiksi, myrskynkiidättämät synkät pilvenlongat pakenivat kaikille suunnille auringonvoimakkaiden säteiden tieltä, jotka häikäisevällä valo- jalämpövirrallaan hajottivat pilviröykkiöt.
Atlantin rannattomalla, auringon valaisemalla ulapalla saattoi silmäerottaa vain yhden ainoan, tuskin havaittavan esineen. Se oli mastonsamenettäneen ja melkein upoksissa kulkevan laivan runko. Hyökylaineettyrskysivät aluksen partaiden yli, ja niiden peitosta se kohosinäkyviin vain aallonpohjassa, kun vesi virtasi sen sivuporteista ulos.
Näennäisesti laiva oli yhtä vaarallisessa tilassa kuin hukkuva, jokaetsii oljenkortta. Mutta todellisuudessa tämä hylky oli uppoamisenvaaralta paremmassa turvassa kuin moni pikapurjehtija, joka myrskyäuhmaten pyrkii nopeasti satamaan.
"Sirkassian", muhkea ja hyvin varustettu laiva, oli lähtenytpuutavaralastissa New Orleansista. Kapteeni oli kelpo merimies sananparhaassa merkityksessä ja miehistö rotevaa, kunnollista väkeä.Atlantilla laivan oli yllättänyt odottamaton myrsky, ja se oliajautunut Biskajan lahteen; alus oli saanut vuodon, jota ei ollut voituankarimmillakaan ponnistuksilla tukkia. Viisi päivää oli nyt kulunutsiitä, kun miehistö oli lähtenyt laivasta kahdella veneellä. Toinen olimiehineen uponnut heti, toisen kohtalo oli tuntematon.
Mutta kaikki eivät olleet lähteneet. Tuossa myrskyn murjomassa,petollisen meren armoilla heittelehtivässä laivahylyssä oli vieläeläviä olentoja. "Sirkassianin" kannella olevassa keittiössä, joka olionneksi niin lujarakenteinen, että kesti hyökylaineiden ankaratrynnistykset, oli vielä kolme ihmistä, mies, nainen ja pikkulapsi.
Molemmat aikuiset kuuluivat siihen verraten alhaiseen rotuun, jotakauan sitten oli ryhdytty tuomaan kuuman Afrikan rannoilta raatamaanmuiden hyväksi. Lapsi, joka lepäsi naisen rinnoilla, oli eurooppalaistasyntyperää ja tällä hetkellä kalman kalpea yrittäessään turhaan saadaravintoa kuihtuneesta imettäjästään. Vesihelmet kierivät naisenmustilla poskilla, kun hän vuoroin puristi lasta rintaansa vasten,vuoroin kääntyi suojan puolelle varjellakseen sitä vaahdolta, jotajokainen aalto ryöpytti heidän ylitseen. Välittämättä mistään muustakuin pienestä hoidokistaan hän istui äänetönnä, vaikka vapisi vilusta,sillä vesi huuhteli hänen polviaan joka kerran laivan kallistuessatavallista enemmän. Vilu ja pelko olivat muuttaneet hänen kasvojensavärin; ne näyttivät nyt keltaisilta tai vivahtivat vähänkuparinruskeaan.
Mies istui häntä vastapäätä rautaisella tulisijalla, joka ennen oliollut lämmön ja valon lähde, mutta nyt kelpasi