Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Stendhal
Suomentaneet Timo Tuura
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1910.
Oli ilta keväällä 182-. Koko Rooma oli liikkeellä: herttua de B——,kuuluisa pankkiiri, pani toimeen tanssiaiset uudessa palatsissaanVenetsian torin varrella. Kaikki mitä Italian taide, kaikki mitäPariisin ja Lontoon ylellisyys kykeni aikaansaamaan, oli käytetty tämänpalatsin kaunistamiseen. Tungos oli tavaton. Ylhäisen Englannin vaaleatja jäykät kaunottaret olivat kilvoitelleet kunniasta saada ottaa osaanäihin tanssiaisiin; heitä saapuikin joukottain. Rooman kauneimmatnaiset kilpailivat heidän kanssaan ensimmäisistä sijoista. Muuan nuorityttö, jonka säihkyvät silmät ja sysimusta tukka ilmaisivat hänetroomattareksi, saapui isänsä saattamana — kaikkien katseet seurasivathäntä. Hänen joka ainoa liikkeensä kertoi tavattomasta ylpeydestä.
Muukalaisten nähtiin sisään astuessaan hämmästyvän tanssiaistenkomeutta. — Euroopan ainoankaan kuninkaan juhlat, he sanoivat, —eivät vedä vertoja tälle.
Kuninkailla ei ole palatseja, jotka ovat roomalaisen rakennustaiteenveroisia ja heidän on pakko kutsua kaikki hovinsa ylhäiset naiset.B——n herttua ei suosinut muita kuin kauniita naisia. Tänä iltana hänoli onnistunut kutsuissaan — miehet näyttivät häikäistyiltä. Olivaikea ratkaista, kuka niin monesta ihanasta naisesta oli kaunein:jonkin aikaa oli vaali ratkaisematta, mutta viimein julistettiinruhtinatar Vanina Vanini, mustatukkainen ja tulikatseinen nuori tyttötanssiaisten kuningattareksi. Heti jättivät muukalaiset ja nuoretroomalaiset kaikki muut salit ja tungeskelivat siellä, missä hän oli.
Hänen isänsä, ruhtinas don Hasdrubal Vanini oli tahtonut, että hänensin tanssisi parin saksalaisen ruhtinaan kanssa. Sen jälkeen hänvalitsi tanssittajikseen muutamia hyvin kauniita ja hyvin ylhäisiäenglantilaisia, mutta heidän jäykkyytensä ikävystytti häntä. Enitenhänelle näytti tuottavan huvia kiusata nuorta Livio Savellia, jokatuntui olevan hillittömästi rakastunut. Tämä oli Rooman loistavin nuorimies ja sitä paitsi ruhtinas hänkin, mutta jos olisi antanut hänelleluettavaksi romaanin, hän olisi parikymmentä sivua luettuaan heittänytkirjan kädestään väittäen, että se tuotti hänelle päänsärkyä. Vaninansilmissä se oli puute.
Keskiyöllä levisi tanssiaisissa uutinen, joka herätti melkoistahuomiota. Muuan nuori carbonaro, jota säilytettiin San-Angelonlinnoituksessa, oli samana iltana valepuvussa paennut. Suunnatontaromanttista rohkeutta osoittaen hän oli viimeisen vartion luosaavuttuaan hyökännyt sotilaitten kimppuun aseenaan tikari. Mutta hänoli itsekin haavoittunut, sbirrit seurasivat pitkin katuja hänenjättämiään verisiä jälkiä, ja toivottiin, että hänet löydettäisiin.
Kun parhaillaan kerrottiin tästä tapahtumasta, sanoi don Livio Savelliviedessään paikalleen Vaninan, jonka kanssa juuri oli tanssinut,hurmaantuneena hänen sulostaan ja omasta menestyksestään ja milteihulluna rakkaudesta:
— Mutta suvaitkaahan sanoa, kuka sitten teitä miellyttäisi?
— Se nuori carbonaro, joka on päässyt pakoon, vastasi Vanina — onsentään tehnyt jotakin muutakin kuin ottanut vaivakseen syntyämaailmaan.
Ruhtinas don Hasdrubal lähestyi tytärtään. Hän on rikas mies, jokakahteenkymmeneen vuoteen ei ole tehnyt tiliä taloudenhoitajansa kanssa;tämä lainaa hänelle omat tulonsa hyvin korkeata korkoa vastaan. Jostapaisitte hänet kadulla, voisitte luulla häntä vanhaksi näyttelijä