E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut J. A. S. [Johan Arvid Saivo]
Adolf Allardt, Pori, 1888. Axel Bergbom'in kirjapainossa.
Pikku Marius istui hiljalleen ja kiltisti penkillään. Hänensuuren suuret, tummanruskeat silmänsä antoivat hänen pienillekalpeille kasvoilleen pelästystä osoittavan muodon; ja kun häneltääkkiarvaamatta kysyttiin, kävi hän kasvoiltaan tulipunaiseksi jaalkoi änkyttää.
Pikku Marius istui viimeisen edellisellä penkillä selkä vähänväärässä, sillä penkissä ei ollut selkälautaa ja takana olevaa pöytäävasten oli ankarasti kielletty nojautumasta.
Oli maatiedettä kello yhdestätoista kahteentoista lämpimänä elokuunpäivänä kesäloman jälkeen. Aurinko paistoi rehtorin puutarhan ylivalaisten myöskin neljä hänen pienessä omenapuussaan riippuvaa isoaomenaa. Siniset ikkunanverhot peittivät ylimmäisen ikkunan; muttaseuraavaan oli Abraham tehnyt kekselijään päiväkellon vetämälläpuitteisin musteviivoja. Hän lähetti juuri sähkösanomia kysyjilleluokalla, että kello oli yli puolivälin.
"Useampia kaupunkeja", sanoi apulais-opettaja ylhäältäopettajatuolista ja puhalsi hanhenkynään. Hanhenkynien teroittaminenoli, näet, hänen erikoistoimenansa; ja joka luokalla, jolla hänopetti, oli pieni sievä kokoelma hanhenkyniä, joita ei kukaan muukäyttänyt kuin rehtori.
Kuitenkin oli apulais-opettaja Borringin vaikeata pitää niitäkunnossa. Tapahtui, näet, hyvin usein, että joku pahankurinen oppilaslomahetkellä kokosi kynät, pisti ne muste-astiaan ja kiersi niitäsiinä, kunnes kärjet menivät hajalleen joka taholle ja sulkatorvettulivat mustetta täyteen.
Kun Borring seuraavalla kertaa tuli luokalle ja huusi: "Hyvä Jumala!Kuka on turmellut kynäni?" — vastasi koko luokka varsin vakavasti jayksiäänisesti: "Aalbom!"
Tiedettiin, näette, Borringin ja Aalbomin sydämmestään vihaavantoisiansa.
Apulais-opettaja raappi kynätorvia ja puhalsi vienoja valkeita,musteisia kiekuroita opettajapöydän ylitse.
"Useampia kaupunkeja" — sitten siunata mutisi hän Aalbomia —"useampia kaupunkeja, useampia!"
Muuten vallitsi luokalla haudanhiljaisuus, sillä tänään oliviimeisen penkin oppilaat kuulusteltavina eivätkä nämä vastanneetkoskaan. Tämän kaikki kyllä tiesivätkin, mutta järjestyksen vuoksikuulusteltiin heitä kerta kuukaudessa, jotta saisivat nelosensatodistekirjaansa.
Nuo neljä, viisi poikaa tuolla takapuolla eivät suinkaannäyttäneetkään siltä, että suuria välittäisivät vastattiinko vaieikö. Siitä syystä ei yhdenkään ylemmillä penkeillä istuvistatehnytkään mieli antautua vaaran alaiseksi kuiskaamalla heille.
Ainoastaan nyt kuulusteltavana oleva istui levotonna ja näpertelikarttakirjaa, joka oli suljettuna hänen edessään pöydällä.Kuulustelemisen aikana täytyi näet sen, jolta kysyttiin, ja lähimpänäistuvien panna karttakirjansa kiinni.
Tavallisuutta vastoin oli hän, pitkä Tolleiv, lukenut vähäsen tänään.Läksynä oli Belgian kaupungit. Hän oli lukenut kaksi kertaa kotona jakerran koulussa.
Tämä hiljaisuus joka kerran välillä kuin apulais-opettaja sanoi:"useampia kaupunkeja", hyvin epävarmat muistelut näistä Belgiankaupungeista, jotka heräsivät hänessä, kun Brysseliä mainittiin,ja tuo tavallisuudesta poikkeava seikka, että hän taisi vastata —kaikki tukki hänen suunsa, vaikka hän ihan varmasti tiesi vieläkumminkin yhden kaupunkin sen lisäksi; hän istui muti