E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut A. J. Salonen
Alkuperäinen nimi: The Poison Belt
Kariston romaanisarja n:o 1.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Oy,1922.
I. Viivojen himmeneminen.
II. Kuoleman hyökyaalto.
III. Uponneina.
IV. Kuolevan päiväkirja.
V. Kuollut maailma.
VI. Suuri herääminen.
Viivojen himmeneminen
On aivan välttämätöntä, että minä nyt heti, kun nämä hämmästyttävättapaukset ovat vielä selvinä ajatuksissani, kirjoitan ne muistiinnoudattaen sitä tarkkuutta yksityisseikoissa, jonka aika saattaahävittää. Mutta niinkin tehdessäni olen aivan ymmällä ihmettelystä, kunajattelen, että juuri meidän pikku joukkomme "Kadonneesta maailmasta"— professori Challenger, professori Summerlee, lordi John Roxton jaminä — on saanut kokea näin kummallisia vaiheita.
Kun muutamia vuosia sitten selostin Daily Gazettessa merkillistämatkaamme Etelä-Amerikkaan, en osannut ajatella, että joutuisinkertomaan vieläkin omituisemmasta henkilökohtaisesta kokemuksesta,sellaisesta, joka on ainokainen kaikissa inhimillisissä aikakirjoissaja joka varmaan kohoaa historiallisissa esityksissä suurena huippunamatalien kunnaiden keskellä. Tapaus itse pysyy aina merkillisenä,mutta ne olosuhteet, joiden takia me neljä olimme yhdessä tämänerikoislaatuisen sattuman aikana, kehittyivät mitä luonnollisimmalla jaitse asiassa välttämättömällä tavalla. Minä selitän siihen johtavattapaukset niin lyhyesti ja selvästi kuin voin, vaikka hyvin tiedän,että mitä täydellisempiä sellaisen asian yksityiskohdat ovat, sitämieluisampaa se on lukijalle; sillä yleisön uteliaisuus on ollut ja onyhäti tyydyttämätön.
Perjantaina, elokuun seitsemäntenäkolmatta päivänä — tämä päivämäärätullaan aina muistamaan maailman historiassa — menin sanomalehtenitoimistoon ja pyysin kolmen päivän lomaa herra McArdlelta, joka vieläjohti uutisosastoamme. Tämä vanha kelpo skotlantilainen pudistipäätään, raapi punaista, harvenevaa haivenkiehkuraansa ja pukivastustuksensa sanoiksi:
"Ajattelin, herra Malone, että me saattaisimme käyttää teitähyödyllisesti näinä päivinä. Ajattelin muuatta juttua, jota te oletteainoa mies käsittelemään sillä tavalla kuin sitä pitäisi käsitellä."
"Olen pahoillani siitä", sanoin koettaen kätkeä pettymystäni."Tietystikin, jos minua tarvitaan, on asia selvä. Mutta tekemänisopimus oli tärkeä ja yksityisluontoinen. Jos voitaisiin tulla toimeenilman minua —"
"Mutta nähdäkseni ei voida."
Se oli katkeraa, mutta minun oli mukauduttava siihen parhaan taitonimukaan. Oikeastaan olinkin itse siihen syypää, sillä minun olisipitänyt tähän mennessä tietää, että sanomalehtimiehellä ei ole oikeuttatehdä omia suunnitelmia.
"Sitten minä en enää sitä ajattele", sanoin niin hilpeästi kuin saatoinnäin valmistumatta. "Mihin hommaan te minua tarvitsette?"
"Niin, pitäisi haastatella sitä hitonmoista miestä Rotherfieldissa."
"Ette kai tarkoita professori Challengeria", huudahdin.
"Kyllä, juuri häntä minä tarkoitan. Hän juoksutti viime viikollaCourierin nuorta Alec Simpsonia takinkauluksesta ja housujentakamuksesta mailin matkan pitkin maantietä. Te olette siitäluultavasti lukenut poliisiraportista. Meidän poikamme haastatteli