Produced by Tapio Riikonen
Toinen matka
Kirj.
Suomentanut
V. Hämeen-Anttila
Helsingissä,Suomalainen Kustannus-o.-y. Kansa,1913.
1. Matka Nordkapiin. 2. Brittiläisen maailmanvallan keskus. 3. Maailman pääkaupunki. 4. Ikuinen kaupunki. 5. Pompeji. 6. Gordon ja orjakauppa. 7. Gordon Kartumissa. 8. Kitchenerin sotaretki Sudanissa. 9. Afrikan eläinmaailmasta.10. Leijona.11. David Livingstone.12. Henry Stanley.13. Sahara.14. New York.15. Suomalaiset Amerikassa.16. Suuressa Lännessä.17. Etelä-Amerika.18. Tyynenmeren saaria.19. Australian halki.20. Etelänavalle.21. Suuren retkikunnan kohtalo.22. Pohjoisnavalle.23. Ilmapurjehtija.
1. Matka Nordkapiin.
Määrättömän kaunis on tämä kaupunki! tulee ajatelleeksi, kunLapinmaan-junan kiidättämänä etenee pohjoiseen päin Tukholmasta janäkee punaiset ja harmajat talot, mustat levykatot ja korkeat, suipotkirkontornit ilta-auringon hohteessa. Rakennusryhmien vielähäämöttäessä keskikesän rehevästä vehmaudesta kysyy katselijaitseltään, miltä taholta Tukholma kuvastuu kauneimpana. — Se on yhtäviehättävä joka suunnalta! Kaupunki, joka levittäytyy saarten janienten yli laajojen ulappain keskellä, syleillen pohjoisessa kunnaitaja kavuten etelässä jyrkänteille, — kaupunki, joka katseleekuvaistansa Mälaren-järven kalvosta ja kurkistelee Itämeren sadoillesuolahyrskeen suutelemille luodoille, kevättulvien kohistessa sensiltojen alitse, ei voi olla viehätystä vailla.
Mutta nyt katoaa Tukholma katseiltamme, ja näkymättömiin painuu
Ritariholman kirkkokin ylväine kuninkaanhautoineen.
Vinhasti vie meitä höyryhepo pohjoiseen päin. Tuolla kohoaa Upsalantuomiokirkko Fyris-joen partaalla akateemisen opinahjon yli. Ja täälläkätkevät ikivanhat hautakummut muinaisen ajan tarunomaisia seikkailuja.
Meitä on kahdeksanmiehinen seurue, joukossa huomattava vierasEnglannista. Määränämme on edetä Pohjolan perukoille. Meille onvarattu junan kaksi viimeistä vaunua. Etumaisessa on meillä omatmakuuosastomme, takimaisessa on kaksi tilavaa salonkia kalustettupöydillä, tuoleilla ja lepoistuimilla. Sen takasillalta näemmepakenevan maiseman ja ne kiiltävät kiskot, jotka rautavanteen tavoinyhdistävät Tukholman Narvikiin Atlantin rannikolla.
Syväksi ja valtaiseksi on Dal-joki uurtanut uomansa metsäistenkunnaitten halki Pohjanlahden rantaan. Myhäilevänä ja hiljaisenauneksii maa ympärillämme illan kuulakkuudessa. Tunnit kuluvat. Onkesäkuun 27. päivä, valoisain öiden aika. Ei henno lähteä levolle.Milloin kiinnittää katseen pieni järvi, jonka saarilla ja niemekkeillänärtteet nukkuvat seisaallaan, milloin viheriöitsevä niitty, jonkalaidassa pilkottaa havumetsän tummalta taustalta rivi valkoisiakoivunrunkoja.
Mutta jonkunhan verran täytyy toki uinahtaa, vaikka siten menetämmeHälsinglandin ja Medelpadin maisemat. Ja seuraavana aamuna ihailemmeAngerman-joen hurjana kuohuvaa koskea, kun juna hetkeksi pysähtyyForsmon sillalle, valtakunnan korkeimmalle. Männyt, kuuset ja koivutkilpailevat kaikkialla keskenään. Olemme sahalaitosten ja ehtymättömienmetsien maassa. Muutaman järven selällä näemme yhteensidottujenpölkkyjen saartaman tukkilautan ajautumassa uittokuurnaan, joka onhirsistä rakennettu korkeiden hepojen päälle.
Saavumme Länsipohjaan, ja juna jumisee Uumajan joen yli uhkeatarautasiltaa myöten, jolle yksikä