Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Alexander L. Kielland
Suomentanut Juhani Aho
Päivälehden novellikokoelma 1.
Helsingissä,Helsingin Sentraali-Kirjapainossa,1891.
Pari peninkulmaa järvestä, missä maa hitaasti alkoi nousta tunturiakohden, olivat nuo pienet talot autioina ja hajallaan; ja alavat suotlevenivät mustina ja rapakoisina hiukan ylempänä olevien kankaidenvälissä, missä lyhyttä kanervaa kasvoi isojen kivien ympärillä.
Tie oli yksi ainoa huolellinen kärrynjälki, joka luikerteli kivien jamättäiden lomia, ja se kulki nyt samaa suuntaa kuin oli kulettanut senensimmäisen ajajan hevonen; eikä yhdenkään hevosen — vielä vähemminyhdenkään ajajan päähän ollut pistänyt lähteä viemään rattaita toisilleväylille, ulos tästä huolellisesta kärrynjälestä.
Tietä myöten laskeutui alas isokasvuinen, tanakka talonpoikaispoika,tukka vaaleanpunanen ja naama kesakoissa. Hän kulki, kasvot, nuo isotja untuvapartaiset kasvot käännettyinä luodetta kohti, merta kohti,kaupunkia kohti, ilta-auringon kultaista ruskoa kohti joka punottikanervikossa ja veti pitkän juovan veden rajaan saakka, tulvi leveänäjuovana alavalle länsi rannalle ja kimalteli kaitaisena juovana ainameren ulapalle, näköpiirin perille saakka.
Auringon kulta heloitti hänen vaaleansinisissä, myhäilevissäsilmissään. Ja hänen mielensä se oli täynnä kultaa sekin. Hän ei muutaajatellut, ei muuta nähnyt, hän vaan kulki niinkuin olisi jo porkannutpolviaan myöten kullassa — kulki pohjoiseen päin, kaupunkiin, tuohonkaupunkiin, joka oli täynnä kulta kolikoita, kulta kolikoita jatyttöjä!
Ja kuitenkaan ei Törres Snörtevold ollut nähnyt paljon oikeata kultaaeläessään; muutamia kullatuita kehyksiä pappilan salissa, siinä kaikki.Vaan eilen oli hän saanut kaksi oikeata kultarahaa eläinkauppiaalta,joka osteli sikoja englantilaisille.
Törres vei kultapalat yksikseen luhtiin, puristi niitä kourassaan,helisti niitä varovasti rautanaulaan, haisteli ja purasi hiukan toistalaitaan; ja koko yön oli hänellä ne mukanaan vuoteella, hän paniposkensa alle taikka hieroi niitä vastakkain puoli horroksissa,kuullakseen olivatko ne siinä molemmat.
Seuraavana päivänä oli hän kuin uudesta syntynyt. Hän tahtoihetipaikalla päästä kaupunkiin, ja yksin.
Hän joka aina puheli kaupungista, mutta ei koskaan uskaltanut tullamukaan, kun muut menivät markkinoille; hän, joka aina oli säästänytrahaa kaupunkimatkan varalle, mutta ei koskaan saanut tarpeeksi, hänoli nyt kerralla valmis, eikä pidättämisestä puhettakaan. Kaikkirahansa pistettyinä pienissä kääryissä sinne tänne vaatteihin ruumiinympärille astui hän nyt alas tietä pitkin iltapäivän paistaessa jaläheni rantaa, josta toivoi pääsevänsä venheellä yli rautatieasemalletoisella puolen veden.
Matkalipun hinnan kaupunkiin tiesi hän; se oli suuri; mutta mahdotontaoli hänen tässä kiihkossaan lähteä kiertämäänkään ja kulkea puolitoistapäivää jalkasin. Venhekyydin oli hän arvellut maksavan 25 äyriä. Muttakun hän joutui niin pitkälle, että näki isot kivet veden rajassa, missätiesi venheen olevan, pisti hänen päähänsä, ett'ei sen omistaja Andersehkä olekaan saatavissa. Silloin voisi hän ottaa venheen ja soutaa itseitsensä toiselle puolelle; se ei tulisi mitään maksamaan, sillä tännehän ei enää koskaan tule takaisin.
Kotona eivät olleet puhuneet juuri mitään Törresille, kun hän sanoilähtevänsä. Hän oli aina yksin eikä suuresti muista välittänyt. T