E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Tästä maailmasta siihen kuin tuleva on
Kirj.
Englanninkielestä suomensi K. Suomalainen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1903.
Helsingissä 1903,
Osakeyhtiö F. Tilgmannin kirja- ja kivipaino.
John Bunyanin elämäkerrasta muutama piirre.
Tekijältä kirjansa puolustukseksi.
Tekijä alkaa kertoa unennäöstänsä: — Ryysyihin puettu mies levotonna
taakkansa tähden. Pelkää hukkuvansa kotikaupunkinsa hävityksessä.
Mies valittaa tuskaansa omaisilleen, mutta turhaan. — Evankelista
osoittaa tien Ahtaalle Portille.
Itsepäinen ja Taipuvainen saavuttavat miehen. Hänen nimensä on
tästä puolin Kristitty.
Itsepäinen ei lähde mukaan. Taipuvainen kääntyy takaisin Epäröimisen
Suosta. Apu auttaa Kristityn ylös.
Maailmanviisas, Järkeilemisen kaupungista, neuvoo Lainkannan luo.
Säikäys Sinain vuoren juurella. Evankelista opastaa jälleen matkalle.
Hyvä Tahto aukaisee Ahtaan Portin.
Kristitty Selittäjän talossa: Himo ja Maltti. Sammutteleminen ja
viritteleminen. Uljas mies.
Epätoivon mies rautaisessa häkissä. Mies, joka oli nähnyt unta
viimeisestä tuomiosta.
Ristin juurella. Taakka kirpoaa harteilta. Kolme loistavaa olentoa.
Kirjoitus mukaan.
Tyhmän, Laiskan ja Pöyhkeän turha herätteleminen. Kristitty kohtaa
Muodon miehen ja Tekopyhän.
Ylös Vastuksien mäkeä. Nukahdus lehtimajassa. Kirjoitus putoaa.
Arka ja Epäileväinen. Kolmasti samoja jälkiä.
Kristityn tie jalopeurain ohitse Komean linnalle. Portinvartija
Valpas rohkaisee. Varovaisuus tutkii ensin, sitten Ymmärrys,
Hurskaus ja Rakkaus. Hänet päästetään sisään.
Kristitty kertoo linnan emännille vaiheistansa. Nukkuu yönsä
Rauhan kammiossa.
Linnan merkillisyydet. Ihanat vuoret, Immanuelin maa. Kristitty
puetaan rautaiseen sotisopaan.
Kristitty Nöyryyden laaksossa. Taistelu Apollyonin kanssa. Voitto.
Kulku Kuoleman Varjon laaksossa. Vakoojain lapset. Vaaroja. Paavin
ja pakanan rotko.
Uskollinen liittyy seuraan. Kertoo näkemistänsä ja kokemistansa.
Liukaskielinen yhtyy Vaeltajiin. Keskustelut hänen kanssaan.
Liukaskielinen luopuu seurasta. Evankelista rohkaisee Vaeltajia.
Turhuuden markkinat.
Vaeltajat Turhuuden markkinoilla. Heitä vainotaan. Heidät vangitaan
ja asetetaan syytöksen alaisiksi.
Oikeuden istunto. Tuomari, jury, vieraat miehet. Uskollisen tuomio
ja kuolema roviolla.
Kristitty pakenee ja jatkaa matkaansa. Hänen seuraansa liittyy
Toivorikas.
Vaeltajat saavuttavat Sivutie nimisen miehen, Korusanan kaupungista.
Sivutie henkiheimolaisineen. Kiinnimaailmassa tuo esiin
mielipiteitänsä. Ne kumotaan.
Kristitty ja Toivorikas jälleen kahden kesken. Levon vähäinen tasanko.
Voiton mäki. Hopeakaivos. Demas.
Demas kiusaus voitettu. Sivutie seuralaisineen putoavat kaivokseen.
— Vaeltajat suolapatsaan juurella.
Elämän Veden virralla.
Harhatien niitty. — Epäilyksen linnan mailla.
Vaeltajat Epäilyksen linnassa. Jättiläinen Epätoivo vaimonsa
Epäluulon kanssa rääkkäävät heitä.
Lupauksen avain aukaisee heille linnan portit. He pääsevät pois
ja saapuvat Ihanille vuorille.
Paimenten neuvot ja opastukset siellä.
Luulottelun maassa he kohtaavat Tietämättömän.
Kieltäjä, Luopumuksen kaupungista