Erään suvun rappeutumistarina
Kirj.
Tekijän luvalla suomentanut
Siiri Siegberg
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1925.
Ristiäiset!… Ristiäiset Breitestrassella!
Kaikki se, mitä m:me Permaneder oli nähnyt toivon päivinä edessään,on toteutumassa. Sillä ruokasalin pöydän ääressä kaataa sisätyttökermavaahtoa suunnattoman suurelle kultakorvaiselle tarjottimelleladottuihin kuppeihin, joissa on tulikuumaa suklaata — liikkuen hiljaaja varovasti, ettei häiritsisi yläkerran juhlatoimitusta — Antoninleikellessä viipaleiksi mahtavaa kaakkua, järjestellessä tuoreitakukkia hopeaisiin jälkiruokakulhoihin ja katsellessa pää kallellaanaikaansaamaansa vaikutusta, pikkusormien harittaessa etäällä toisistasormista…
Ei ole kestävä enää kauan, ennenkuin koko tämä ihanuus lähteevaeltamaan arkihuoneeseen ja salonkiin, herrasväen asetuttua istumaan.Toivottavasti on kaikkea myös riittävästi, sillä suku on nyt koollaoikein perusteellisesti, joskaan ei kaikkein laajimmassa muodossa,sillä Överdieckien kautta ovat Kistenmakeritkin kaukaista sukua, näidenkautta Möllendorpfit ja niin yhä edelleen. Olisi mahdotonta vetäärajaa!… Mutta Överdieckeillä on edustajansa, vieläpä itse perheenpää,yli kahdeksankymmenvuotias tohtori Kaspar Överdieck, nykyinenpormestari.
Hän on saapunut vaunuilla ja noussut ylös portaita Thomaksentukemana kainalosauvaan nojaten. Hänen läsnäolonsa lisää tilaisuudenjuhlallisuutta… ja se onkin todella juhlallinen.
Sillä salissa, alttariksi muodostetun, kukilla koristetun pienenpöydän ääressä, jonka takaa puhuu mustaan viittaan ja lumivalkoiseen,kovetettuun, myllynkivenmuotoiseen kaulukseen puettu nuori pappi,seisoo runsaasti kullalla kirjailtuun punaiseen pukuun puettu kookas,mehevävartaloinen naishenkilö pidellen pulleilla käsivarsillaanpienen pientä, pitseihin ja atlasnauhoihin kiedottua kääryä…talon perillistä! Siinä on suvun toivo! Uusi Buddenbrook! Tietääköherrasväki, mitä se merkitsee?
Käsittääkö kukaan sitä hiljaista riemua, jolla sanoma, ensimmäisen,aavistelevan, ennustavan sanan langettua asiasta, tuotiinBreitestrasselta Mengstrasselle? Sitä äänetöntä ihastusta, jonkavaltaamana rouva Permaneder tämän sanoman kuultuaan syleili äitiään,veljeään ja — varovammin — kälyään. Ja nyt on vihdoinkin, keväällävuonna kuusikymmentäyksi, perillinen talossa, ottamassa vastaan PyhänKasteen sakramenttia, perillinen, johon jo niin kauan ovat monettoiveet liittyneet, josta jo niin kauan on puhuttu, jota niin monetvuodet on odotettu ja kaivattu, jota on rukoiltu Jumalalta ja jollaon kiusattu tohtori Grabowia… siinä se nyt on melkein näkymättömänpienenä.
Sen pikkuruiset kädet tapailevat imettäjän povella olevia kultanauhoja,ja pieni pää, jota peittää sinisin nauhoin koristettu myssy, lepäähiukan syrjittäin tyynyllä, kääntyneenä varsin epäkohteliaasti poispäinpastorista sukua kohden, jota se katselee pikkuvanhoin, tarkastelevinsilmin. Noissa silmissä, joiden ripset ovat hyvin pitkät, on isänsilmien vaalea sini ja äidin silmien ruskeus muuttunut epämääräiseksikullanruskeaksi, joka vaihtelee valosta riippuen. Mutta sieramienuurteet ovat syvät ja sinertävät. Tämä suo ennenaikaisen luonteikkuudenpiirteen noille kasvoille, joita tuskin voi vielä kasvoiksi kutsuakaan,eikä kaunista niitä. Mutta suokoon Jumala, ettei se merkitsisi mitäänpahaa, sillä äidilläkin, joka on terve,