Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Onoto Watanna [Winnifred Eaton]
Suomentanut
Eero Alpi
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1918.
I. Myrskytanssi.
II. Nainen kosii ja saa rukkaset.
III. Muuan sopimus.
IV. Mies kosii ja saa myöntävän vastauksen.
V. Itä ja länsi yhtyvät.
VI. Seikkailijatar.
VII. Vaimoni.
VIII. Yukin koti.
IX. Mikadon syntymäpäivä.
X. Huono enne.
XI. Satakieli.
XII. Taro Burton.
XIII. Sisaren uhri.
XIV. Taistelu yön hiljaisuudessa.
XV. Lupaus.
XVI. Lemmen pyhiinvaeltaja.
XVII. Yukin retket.
XVIII. Kun kirsikkapuut kukkivat.
Myrskytanssi.
Laskeutuvan auringon viimeiset säteet levittivät monivivahteisenväriloisteen merenlahden ja sen rantojen yli. Sen kultaiset säteetkuvastuivat vedessä, joka nähtävästi koetti vangita niitä, muttapainuva aurinko veti itsepintaisesti takaisin puoleensa kultaisensädekehänsä, jättäen aalloille tumman vihreän heijastuksen. Varjotpitenivät ja tihenivät, yksi ja toinen pikku tähtönen ilmestyitaivaanlaelle, ja niin vaipui, joskin vastahakoisesti, päivän viimeinenvalonpilke laskeutuvan auringon kanssa levolle. Vaan kun se olikokonaan häipynyt näkymättömiin, valtasi kalpea kuuhut herruuden javaloi salaperäistä valoaan lakeuksien yli.
Keskellä merenlahtea oli pieni, vähäpätöinen saari, jolle muuanjapanilainen liikemies — joka samalla kertaa lienee ollut myöstaiteilija — oli rakennuttanut teehuoneen ja istuttanut puutarhan.Ja mikä ihana saari se olikaan! Se oli aivan kuin syntynyt jonkunidän Merlinin [Merlin = Artur-kuninkaan tarustosta tunnettu taikuri]taikavoimasta. Kaikkiin suuntiin kulki kapeita jiurikisha-teitä[jiurikisha = japanilainen ajopeli], jotka siellä ja täällämerkillisine siltoineen johtivat pienten, kohisevien purojen yli.Nämä sillat olivat kaaren muotoisia ja hyvin korkeita, ja niitäympäröivät viiniköynnökset ja monen muullaiset rehevät kierrekasvit,jotka salakähmäisesti olivat kiivenneet pitkin siltojen sivuja jakietoutuneet kaidepuihin. Ken kerran on näillä silloilla astellut,ei voi pitää tavallisia suoria siltoja minkään näköisinä. Puhdas,valkoinen hiekka peitti tämän pienen saaren rantoja, jotka sen vuoksi,kuun säteiden ollessa piilosilla puiden varjojen välissä, näyttivätvielä valkoisemmilta ja lumoavammilta.
Vieraat, jotka sinä iltana saapuivat saarelle, pysäyttivät veneensärannalle puiden alle ja matkasivat sitten pienissä, kevyissä vaunuissa,joiden vetäjät olivat koreissa asuissa, mäntyjen varjoamia teitä japienten purojen yli metsän salaperäiseen hämärään.
Äkkiä saapuivat he valopiiriin, jonka muodosti joukko huojuvia,häikäiseviä lyhtyjä ja kynttilöitä. Lähestyessään puutarhaa jateehuonetta tunkeutui heidän korviinsa nauru ja soitto, äänten sorina,kuppien ja astiain kalina sekä biwou-soitinten helsky.
Muutamat huvinhaluiset japanilaiset juhlivat siellä täysikuunkunniaksi, ja tuo kirkas taivaankappale lepäsi täydellisimmässäloistossaan pilven muodostamalla valtaistuimella, katsellen alasjuhliviin kymmentuhanten tähtisarjain välitse, jotka pitivät silleuskollista henkivartiota.
Jokaisella juhlijalla oli oma mattonsa, oma pikku pöytänsä ja omatarjoilijattarensa. Vieraat istuivat puoliympyrässä ja ryypiskelivätkuumaa riisiolutta niin pienistä ku