E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kertomus tytöille
Suomennos
Porissa,Gust. Ronelius'en kustannuksella,1906.
Alice ja vanha Debby.
Ruth matkustaa kouluun.
Ensimäiset päivät koulussa.
Sokea Polly.
Revitty ainevihko.
Palkinto.
Valter ja Ted.
Tunnustus.
Postikonttoori.
Kahden vuoden perästä.
"Minä pidän huolta sinusta, Polly!"
Syntymäpäivä.
Alice jättää koulun.
Kilpailu.
Maggie on sairas.
Taas Beachfieldissä.
Kilpa-ammunta.
Venematka.
Viimeinen viikko Beachfieldissä.
Taas miss Longin luona.
Hyvitys.
Alice ja vanha Debby.
Vanha nainen ja pieni valkotukkainen tyttö! Kenpä ei tahtoisi kuvataheitä, kun he tuossa istuvat ja pakinoivat kuten ainoastaan lapset javanhat hoitajat voivat? He ovat juoneet teetä. Parhaat teekupit jaleivosten jäännökset todistavat, että tyttönen on vieraisilla; hänon tullut tervehtimään äitinsä vanhaa hoitajaa. Hän käy ensimäistälukukautta eräässä koulussa, joka on lähellä Deborah Burtonin asuntoa,eikä hän ole ensi kertaa täällä, sillä miss Long ei koskaan kiellähäntä menemästä köyhäintalolle.
Mutta nyt odottaa Alice, että häntä pian tullaan hakemaan, ja puhelusujuu entistä innokkaammin.
— Ajatteles, miten hauskaa, Debby! Ihan kuin oikeassakukkaisnäyttelyssä, soittoa vaan puuttui. Mutta meillä oli kokonainenteltti täynnä kukkia ja huipussa kaunis lippu. Paitsi omistapuutarhoista saatuja kasvia, oli muutamille tytöille lähetettynäyttelyä varten oikein kauniita, ja toisilla oli hedelmiä. Ja,ajatteles, siellä oli palkintojakin, minä kirjoitin niistä muutamia!
— Kirjoititte palkintoja, kultaseni! Kuinka se kävi?
— Ne olivat ainoastaan lappuja, ei oikeita palkintoja; mutta yksiseikka oli siellä parempi, kuin oikeassa näyttelyssä, me annoimmekaikki hedelmät katselijoille. Ja se pieni, uusi tyttö, mistä minäkerroin sinulle, Debby, muistatko, se ruma… miss Long ei salli sanoaketään rumaksi, vaikka minusta Ruth Leigh on todellakin sellainen.Hän on hyvin tumma ja hänen silmänsä ovat niin suuret, että minuapeloittaa. Jane Harding sanoo, että vaaleat lapset ovat kauniimmat.
— Teidänhän piti kertoa, mitä se pieni, uusi tyttö teki näyttelyssä.
— Niin, minä jo aivan unohdin! Hän on nuorin koulussa, ja sentähdenpantiin hän tarjoomaan hedelmiä vieraille. Mutta ensiksi hän valitsikaksi kauneinta omenaa ja piilotti ne erään kukkaruukun taa. Muutamattytöt näkivät sen ja pitivät häntä silmällä saadakseen tietää, mikähänellä oli tarkoituksena.
— No, mikä oli?
— Seuraavana aamuna näkivät he hänen ahtavan ne eräälle pienellepojalle, joka lakasi katua suuren portin ulkopuolella. Hän otti nehyvin varovasti, mutta Jane näki kaikki akkunasta ja kertoi sitten missLongille.
— Mitä sanoi miss Long?
— Mitä, kutsui Ruthin luokseen ja torui häntä niin.
— Mistä tiedätte, että hän torui häntä?
— Noo, kyllä, koskapa minä näin hänen tulevan miss Longin huoneestapunaisin silmin ja hän puhui tuskin mitään koko päivänä ja itki janyyhki illalla lukiessaan. Kun me aamulla menimme kävelemään, antoi hänsille pienelle kadunlakasijalle lantin ja sanoi: "tämä on minun omani,Joe. Minun ei olisi pitänyt antaa niitä omenia sinulle, koska ne eivätolleet omiani." Eikö hän sinustakin ole hyvin o