Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
eli
Uusia vihollisia vanhassa hahmossa
Kirj.
Englannin kielestä suomensi
O. E. Lampén
WSOY, Porvoo, 1908.
Johdatus.
1. Laura.
2. Kuoleva maailma.
3. Gootit.
4. Mirjam.
5. Päivä Aleksandriassa.
6. Uusi Diogenes.
7. Ne, joista pahennus tulee.
8. Itätuuli.
9. Jänne katkeaa.
10. Kohtaus.
11. Jälleen Laurassa.
12. Ilolehto.
13. Kuilun pohjalla.
14. Tenhottarien kallio.
15. Nephelokokkygia.
1. Venus ja Pallas.
2. Valon välähdys.
3. Prefektiä koetellaan.
4. Juutalaiset kristityitä vastaan.
5. Hän taipuu saadakseen hallita.
6. Ritarillinen piispa.
7. Pandemonium.
8. Nemesis.
9. Kadonneita lampaita.
10. Hypatia etsii ennusta.
11. Mirjamin juoni.
12. Tuhlaajapoika palaa.
13. Naisen rakkaus.
14. Nemesis.
15. Kukin omaan paikkaansa.
Kuvauksen viidennen vuosisadan elämästä täytyy pakostakin sisältääpaljon sellaista, joka lukijasta tuntuu kiusalliselta, ja jokanuoren ja viattoman on parasta jättää kokonaan lukematta. Sillä onesitettävänä kammottava, vaikkakin samalla suurenmoinen aikakausi,yksi noita ihmiskunnan historian kohtalokkaita ja tärkeitäkäännekohtia, jolloin hyveet ja paheet esiintyvät rinnakkain —toisinaan samassa henkilössäkin — mitä peittelemättömimmin javoimakkaimmin. Sellainen ajan kuvaaja on sangen vaikeassa asemassa.Hän ei uskalla kertoa, miten huonoja ihmiset silloin olivat; häntä eiuskota, jos hän kertoo miten hyviä he olivat.
Nyt esilläolevassa tapauksessa tämä hankala asema on tavallistavaikeampi. — Kirkon synnit, vaikkakin katalat, olivat vieläsellaiset, että niistä voi sanoin puhua, mutta kuvaamaan kirkonvihollisen pakanamaailman syntejä on kerrassaan mahdoton ryhtyä.Kristityn kirkon puolustaja tulee siten säädyllisyyden vuoksiajaneeksi asiaansa paljoa heikommin kuin olleet olot vaatisivat.
Ei niin, se tulee aina muistaa, että tämän kirjan sankaritartataikka hänen koulunsa johtavia filosofeja vielä useita vuosisatojajälkeenkinpäin voitaisiin vähääkään epäillä siveettömyydestä.Olivatpa heidän oppilaansa eli manikealaiset miten alhaisia jasiveettömiä tahansa, suuret uusplatonilaiset olivat, kuten itseManes, siveellisiä aina askeettisuuteen saakka.
Sillä ajan henki oli sellainen, ettei yksikään opettaja, joka eivaatinut äärimmäisyyteen asti menevää puhtautta, voinut toivoayleisöön vaikuttavansa. Sillä Hän, tuo jumalallinen Sana, "Valo",joka loistaa kaikille ihmisille maan päällä, oli herättänyt ihmistensydämissä niin voimakkaan halun puhtauteen, ettei sellaista, muutamiayksityisiä filosofeja ja profeettoja lukuunottamatta, ollut kukaanennen tuntenut. Henki oli vuodatettu kaiken lihan yli; ja yli kokovaltakunnan, potkumyllyssä ponnistelevasta orjasta valtaistuimellaistuvaan keisariin asti, janosi jokainen sydän puhtautta taikkaainakin oppi kunnioittamaan niitä, jotka puhtauteen pyrkivät. Ja Hän,joka tuon janon oli herättänyt, tarjosi myös sitä, mikä kykeni sentyydyttämään. Pitkällisen ja ankaran kasvatuksen kautta opetti Hänihmiskuntaa erottamaan totuuden sen lukemat