Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Alphonse Daudet
Ranskasta [»Les rois en exile»] suomensi Kasimir Leino.
Kansan Romaanikirjasto 1.
Helsingissä 1908,
Suomalainen Kustannus-Osakeyhtiö Kansa.
Oulussa 1908,
Oulun Uudessa Kirjapainossa.
I. Suuri kaappaus
II. Eräs akatemiallinen juhlallisuus
III. Perhekohtaus
IV. Aatto-iltana
V. Yöjunalla
VI. Kuolemaan tuomittu vanki
VII. Kuningas luopuu
VIII. Pieni kuningas
IX. Pimeässä kammiossa
X. Fides, Spes
XI. Erään rodun loppu
Suuri kaappaus.
Äkkiä ja mahtavasti aukesi ulko-ovi ja läpi koko asioimiston kävisellainen veto, että siniset oviverhot (mackintosh) paisuivat, laskutkonttoristien käsissä lepattivat ja naisten pienet hattusulathäilähtelivät. Toiset kököttivät kätensä, toiset kumarsivat syvään:J. Tom Lewis astui sisään. Hymyillen tervehdykseksi koko seuralle jaantaen muutamia lyhyitä käskyjä konttoristeille, kysyi hän taas »olikolähetys hänen kuninkaalliselle korkeudellensa Walesin prinssille jotoimitettu», koroittaen tällä kertaa äänensä melkein riemuisaksi. Janiin hävisi hän yksityiseen työhuoneeseensa, konttoristien iskiessäsilmää toisillensa ja ihmetellessä isäntänsä hyvää tuulta. Jotakinerityistä oli epäilemättä tekeillä. Aina rauhallinen Señorakin huomasisen istuessansa ristiaitansa takana ja kysyi miellyttävällä äänellänsäheti Tomin sisään tultua:
»No, mitä on tapahtunut?»
»Tärkeitä asioita», sanoi Tom hymyillen hiljaista, leveää naurua jamulkoillen silmillänsä niinkuin hänen tapansa oli suurissatilaisuuksissa.
Viitaten vaimoansa tulemaan mukaan sanoi hän:
»Tulehan tänne!»
Molemmat laskeusivat he sitten alas noita kapeita, vaskilevyreunaisiaportaita alakerroksessa olevaan pieneen suojaan, joka oli sangenviehättävillä seinäpapereilla ja verhoilla varustettu ja kalustettudivaanisohvalla ynnä toaletilla; muuten oli huone melkein ainavalaistava kaasulla, sillä pienestä, paksulla ja himmeäksi tahkotullaruudulla lasitetusta akkunasta tuleva valo ei riittänyt sitävalaisemaan. Tämä pieni suoja oli yhteydessä kellarikerroksen ja pihankanssa, niin että Tom kenenkään huomaamatta voi tämän kautta tulla jamennä, jos hänen piti pujahtaa tiehensä ikävien ja tungettelevien»karhujen» ahdistaessa taikka muuten välttää »loukkauskiviä», milläsanalla Parisin kansankielessä nimitetään jonkun rauhaa ja mukavuuttahäiritseviä henkilöitä ja asioita. Sellaisia liikeasioita ajavassatoimistossa kuin Tom Lewisin oli, täytyi tällaista viekkauttavälttämättömästi käyttää, jos isännän mieli välttää alituisiaikävyyksiä ja kinastuksia.
Tähän maanalaiseen, salaperäiseen rauhankammioon, jonne ainoastaanSeñoralla oli oikeus tulla, eivät asioimiston vanhimmatkaan apulaiset,jotka olivat palvelleet liikkeessä viisi kuusi kuukautta, olleetkoskaan jalallansa astuneet. Tämä suoja olikin Tomin erityinentyyssija, hänen sisäisin majansa, omatuntonsa ja lämpiönsä, mistä hänaina lähti ulos kaupungille muuntuneena kuin ilvenäyttelijäpukuhuoneestansa, jota tämä pikku kammio marmoritoalettia ja sensivulla riippuvia verhoja valaisevine kaasuliekkeinensä muistuttikin.Ilveilijäksi ulkolais-asioimiston isäntä pian osoittausi itsekin:tuokiossa avasi hän pitkän englantilaisen takkinsa ja viskasi sen poissamoin kuin liivinsäk