Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Alphonse Daudet
Suomennos.
Vaasa,Vaasan Painoyhtiön kustantama.1887.
Vaasan Painoyhtiön kirjapaino.
Knvaelmia ranskalais-saksalaisesta sodasta.
I. Lipunkantaja.
II. Peli piljaartia.
III. Etuvartiostoista.
IV. Lapsi vakoojana.
V. Kahdeksannen komppanian laulajaiset.
VI. Berliinin piiritys.
VII. Kunnoton sotilas.
VIII. Viimmeinen koulupäivä.
IX. Belisairon preussilainen.
X. Kommuunin turco.
XI. Pikkupiirakat.
XII. Chauvinin kuolema.
XIII. Tappelu "Père-La-Chaise'ssa".
XIV. Lautta.
XV. Satu sortuneesta sotilaasta ja kolmesta korpista.
Kertomuksia Pariisin ja Eteläeuroopan kansan-elämästä.
I. Notario.
II. Apina.
III. Tutkinto-oikeuden esikossa.
IV. Valokuvaaja.
V. Naapurini umpikadussa.
VI. Niillä 300,000 frankilla, jotka Girardin on luvannut.
VII. M:n herttuan kuolema.
VIII. Tullimiehet.
IX. Cabecillan.
X. Hyvä Jumala Chemillé'ssä.
Lipunkantaja.
1.
Rykmentti hääri tulisimmassa taistelussa rautatiepaltolla, missäse oli amputauluna koko preussilaiselle sotalaumalle, jonka ryhmätseisoivat järjestettyinä vastaisella metsänrinteellä. Tässä tuhottiintoisiaan 80 meetterin matkalta. Päälliköt huusivat miehistölle:"Maata, — maata pojat!" Mutta kukaan ei tahtonut totella, jakokoontuneena lippunsa ympärille jäi tuo uljas rykmentti kun jäikinseisomaan. Laskevan auringon valaisemana, peltojen ja niittyjenympäröimänä sekä hääly väin savupilvien verhoamana seisoi tuokiihtynyt ihmisryhmä, ikään kuin lauma, jota raivoisan myrskynensimäinen puuskaus on aivan odottamatta kohdannut.
Mutta satoikin — satoi rautaa — tällä tienvierteellä!…Ei kuulunut muuta, kuin kivääripauke ja paltolta sortuvainsotalaukkioiden kumina sekä kuulain viuhkina, kun ne sinkoilivattappelukentän yli vingahdellen, ikäänkuin kovaäänisen surukantelonpinkoitetut kielet.
Tämän tästäkin huomattiin lipun, joka kohoui taisteliain päidenylitse, ja joka värisi ohitse viuhkavain kuulain viimasta, horjuvansavussa. Kivääripaukkeen, kuolon korsausten ja haavoitettujenkirousten yli kuului silloin aina jalo ja vakava ääni, huutaen:"Lipulle, pojat, lipulle!"
Heti tunkeutui joku upsieri, ikäänkuin varjo, tuon punertavansavupilven läpitse ja ylevä sotamerkki liehui taisteliain yli taasuudella elämällä. Kaksikolmatta kertaa kaatui lippu, kaksikolmattakertaa otettiin sen varsi, — vielä lämminnä, kuolevan kantajankädestä ja nostettiin taas, — ja kun päivän laskiessa rykmentinjäännös, joka enää oli vaan pivo miehiä, hitaasti peräytyi, kantoituota melkein mäsäksi muuttunutta lippua eräs kersantti Hornus, jokasiis oli päivän kolmaskolmatta lipunkantaja.
Tämä kersantti Hornus oli vanha sivistymätön raakalainen, joka tuskinosasi nimensä kirjoittaa, ja joka oli palvellut kaksikymmentä vuottasaadaksensa alaupsieri arvonsa. Kaikki löytölapsen vaivat, kaikkikasarmielämän kovuudet kuvastuivat tuossa matalassa mykerö-otsassa,tuossa repun ryhistämässä selässä, ja tuossa tenhottomassa ryhdissä,joka rivisotamiehille on niin tavallinen. Sit