Produced by Tapio Riikonen
Kertomus kasakkavallan mahtavuuden ajoilta
Kirj.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1913.
O.Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
"Käännyhän, poikaseni! Kuinka oletkaan naurettavan näköinen! Mitämessupukuja teillä onkaan yllänne? Ovatko akatemiassa kaikkituollaisessa asussa?"
Näillä sanoilla tervehti vanha Bulba molempia poikiaan, jotka olivatjuuri palanneet kotiin Kiovan koulusta.
Pojat olivat vastikään laskeutuneet ratsailta. Siinä oli kaksi rotevaanuorukaista, jotka vielä ujoina tuijottivat maailmaan kuni vastakoulunsa päättäneet ainakin. Heidän voimakkailla, terveillä kasvoillaanvoi jo huomata ensimäisen viiksenalun, johon partaveitsi ei kuitenkaanvielä ollut kajonnut. He olivat kovin hämillään isänsä vastaanotosta jaseisoivat liikkumattomina, silmät maahan luotuina.
"Rauhassa, pojat, rauhassa! Antakaa minun oikein tarkastaa teitä",jatkoi isä, käännellen heitä puolelta toiselle. "Mutta aika pitkätpä onteillä mekot! Aika mekot onkin! Mokomia mekkoja en ole ilmoisna ikänänähnyt. Mutta pistäköön jompikumpi teistä juoksuksi! Luulen, ettäliepeisiin kompastuu ja nenälleen tuiskahtaa."
"Älä naura, taatto, älä naura!" sanoi vihdoin vanhempi poika.
"Kuulkaapas sitä! Eikö tälle saisi nauraa?"
"Eipä vain, ja niin taatto kuin oletkin, selkään annan, jos meillenaurat!"
"Jopa olet aika poika! Isällekö selkään!" ihmetteli Taras Bulba japeräytyi muutaman askeleen.
"Vaikkapa isällekin. En salli kenenkään itseäni loukata."
"Kuinka tahdot kanssani tapella? Ehkä nyrkeillä?"
"Minulle yhdentekevää."
"No, ruvetkaamme nyrkkisille!" puhui Bulba vetäen hihansa ylös.
"Saanhan nähdä, mikä olet miehiäsi nyrkkeilyssä!"
Ja tervehdysten asemesta pitkällisen erilläolon jälkeen rupesivat isäja poika antamaan toisilleen iskuja kylkeen ja rintaan, milloinperäytyen, milloin uudestaan hyökäten.
"Mutta katsokaahan, hyvät ihmiset: ukko on tullut aivan höperöksi,järkensä menettänyt!" valitti heidän laiha, kalpea ja hyväsydäminenäitinsä, joka oli pysähtynyt kynnykselle, eikä vielä ollut ehtinytsyleillä hellästi rakastamiansa lapsia. — "Lapset ovat juuri tulleetkotiin, toista vuotta ovat olleet poissa, ja ukon päähän pälkähtiruveta nyrkkeilyyn."
"Tappelee kuin mies!" sanoi Bulba keskeyttäen ottelun. "Totta tosiaan,hyvin tappelee", vahvisti hän järjestäen vaatteitansa. "Eipä olisitarvinnut koetellakaan. — Hänestä tulee kelpo kasakka! No, tervepoikaseni. Tervehtikäämme nyt toisiamme." Ja isä ja poika suutelivattoisiaan. "Hyvin tehty, poikaseni. Anna jokaiselle selkään samallatavoin kuin minuakin löylytit! Älä mukaudu kellekään! Mutta kummallinensinulla sittenkin on asu. Mikä nuora tuostakin riippuu? — Entäs sinä,maitoparta, mitä sinä siinä niin seistä toljotat kädet suorina?" puhuihän kääntyen nuorempaan poikaan; "etkö sinäkin tahdo minua peitota?"
"Kaikkea sitä kuuleekin!" puhui äiti syleillen nuorempaa poikaa. "Voikoajatellakaan, että poika isäänsä löisi! Ja tällainen hetkikö sittenolisi siihen sopiva? Lapsi-parka on pitkän matkan jälkeen väsynyt" —tämä lapsi kävi jo kolmattakymmentä ja oli täsmälleen sylen mittainen— "lapsenhan pitäisi saada syödä jotain ja levähtää, mutta isä vainhaastaa tappeluun!"
"Näen, että olet lellipoika", sanoi Bulba. "Mutta älä kuun