Produced by Tapio Riikonen
Koulumuistelmia
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1915.
Esipuhe.
Huviretkellä.
Hottentotit.
Törkeä kepponen.
Kelkkamäessä.
Joululoman alkaessa.
Filosoofin syntymäpäivä.
Monte Carlossa.
Martti Ranta.
Sairaustodistus.
Ylioppilaskirjoitukset.
Ratkaisevat tunnit.
Kevättutkinto.
Rakas Niina serkku.
Uskotko vielä ennustajia? Muistatko, että muuan "päänkoettelija",sormeiltuaan kalloani, väitti minusta tulevan kirjailijan. Tiedät, ettäolin silloin seitsemännellä luokalla, että olin korviani myötenrakastunut sinuun ja että erosin koulusta. Mutta et tiedä, ettäseuraavan kesän vietin yksinäisessä kalastajamökissä hautoen suuriatuumia. Minun oli hirveän ikävä, varsinkin sinua, mutta purin hammastaja sanoin itselleni, että taiteilijan täytyi osata kärsiä. Syystalvellasitten kirjoittelin tätä romaania, maalla asuen, ja ajattelin:"Keväällä julkaisen teokseni, minusta tulee kuuluisuus, sitten menenNiinan kanssa naimisiin." — Mutta voi! Kustantajat pudistivat minullepäätään, hymyilivät ystävällisesti ja antoivat paperini takaisin. Hepuhuivat jotakin kompositsioonin löyhyydestä, väittivät, että kirjanieri kertomukset ovat irrallaan kuin vesirinkilät nauhassa; jokumielikseni kehaisi paria yksityiskohtaa. Silloin luulin, ettäkompositsiooni tarkottaa yksinomaan sävellystä, ja vaikka tunsinkatkeruutta, en kuitenkaan masentunut, sillä uskoin olevani profeetta,jota ei kotinurkissa ymmärretty.
Mutta samana keväänä sain paljoa ankaramman kolauksen, kolauksen, jokapalautti minut järkiini: sinä menit kihloihin.
Nyt on vuosi kulunut. Minä olen privatistina suorittanutylioppilastutkinnon, ja sinä — vietät häitä. Rakas serkku. Häälahjaksilähetän sinulle nämä paperit. Ehkä joskus, kun miehesi on sinulle paha,löydät lohdutusta näistä muistelmista, joiden henkilöt sinä osittaintunnet.
Parhainta hääonnea toivottaen
Jali.
Lyseon alkajaispäivästä oli kulunut toista viikkoa.
Sunnuntaiaamuna, kello kymmenen tienoissa, kihisi laiturillakoulupoikia kuin muurahaisia, ja pieni höyrylaiva puhkui lähtövalmiina.Oltiin menossa yhteiselle huviretkelle Kajasniemeen. Luokat olivat joryhmittyneet, mutta levottomuus vallitsi varsinkin opettajistonkeskuudessa: seitsemäs luokka oli yksimielisesti jäänyt pois.
Luokan esimies, rehtori, lihavahko, heikkosilmäinen herra, seisoihajamielisen näköisenä, korkea otsa rypyssä. Vihattu maisteri Sundberg,matematiikan opettaja, pitkä miehen kuikelo, hääräili hänen vieressään,kuluneilla kasvoillaan vahingoniloinen hymy, ja alkoi puhua laulavallaäänellään:
— Kas siinä näet! Eivät taas tule. Ne ovat koko hirtehisiä, olenhansen aina sanonut. Pari tuntia istuntoa koko luokalle!
— Älähän nyt. Emmehän me tiedä heidän perussyitäänkään, koetti rehtorivastata.
Sundbergin vahingonilo oli helposti ymmärrettävissä. Viime lukuvuodenoli hän ollut poissaolevien esimiehenä, mutta oli nyt päässyt pälkäästärehtorin asettuessa hänen tilalleen. Rehtorin holhokit olivat nimittäinkeväällä suorittaneet ylioppilastutkintonsa, joten oikeastaan oli ensiluokan vuoro joutua hänen haltuunsa. Nykyisen seitsemännen luo