Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Suom. Hanna Karhinen
Helsingissä,V. Kososen Kustannusliike O.Y.,1916.
Savon Työväen kirjapainossa Kuopiossa.
Ignatij Nikolajevitsh Potapenko on epäilemättä edustavimpia Venäjännykyisen kirjailijapolven merkkimiehistä. Hän syntyi v. 1856Chersonin kuvernementissä keskisäätyisessä kodissa: isä oli ensinulaaniväessä upseerina, sitten pappis-uralla. äiti valkovenäläinentalonpojan tytär. Saatuaan huolellisen koulukasvatuksen(suoritettuaan m.m. hengellisen seminaarin kurssin) opiskeliPotapenko Odessan ja Pietarin yliopistoissa sekä yliopisto-opintojenjälkeen Pietarin konservatoriossa. Kirjailijauransa alkoi hän v.1881 julkaisten ensiksi sarjan pienempiä kertomuksia ja kuvauksia.Alusta alkaen herätti hän huomiota kirjallisissa piireissä, eikähänen suhteensa petyttykään, sillä vuosi vuodelta kasvoi jatäydellistyi P:n tuotanto ja sen mukana maine leviten kauvas kotimaanulkopuolellekin.
Potapenko on rikastuttanut venäläistä kirjallisuutta monen monillaonnistuneilla romaaneilla, novelleilla ja kertomuksilla, onpaesiintynyt draamakirjailijanakin. Hänen teoksiaan on käännettyuseille kielille (m.m. suomen) ja kaikkialla ovat ne saavuttaneetharrasta mieltymystä. Aluksi P. onnistui parhaiten pappissäätyäkoskevissa kirjotuksissaan, mutta myöhemmin on hän suurella taidolla,josta ei puutu suorasukaista pilkkaakaan, kuvannut muittenkinyhteiskuntaluokkien elämää. Tavattoman suuri tuotteliaisuus,joka suurimmalta osaltaan johtui kirjailijan varattomuudesta, onvaikuttanut jonkun verran epäedullisesti työn taiteellisuuteen, muttavajavaisuudet siinä suhteessa korvaa aiheen omaperäinen käsittely.Sillä Potapenkolle on ominaista erinomaisen hieno huomiokyky ja suurisieluelämän tuntemus.
Herkimmätkin sielulliset värähdykset tapaavat ehjän kaikupohjan hänentuotannossaan. Sitäpaitsi viehättää siinä raikas luonnollisuus jausein hyväntahtoinen huumori: kurjuuden ja vastustenkin keskellä onelähyttävää toivoa ja tervettä elämänuskoa: eteenpäin! ylöspäin!
Ne suomalaiset lukijat, jotka ennestään jo tuntevat Potapenkon,tervehtivät varmaan ilolla täten suomenkielisenä ilmestyvää"Nuoruuden tunnustuksia". Ylevää, arkaluontoisena pidettyä aihetta onkirjailija siinä käsitellyt hienolla ymmärtämyksellä. Teos puhukoonitse puolestaan ja voittakoon tekijälleen yhä uusia ystäviä.
1.
Vihreitä vainioita, vihreitä puistoja, Dnjeprin rantoja reunustavavihanta nuori kaislikko. Kova, äskeisen sateen jälkeen hyväksitallottu arotie, reipas kolmivaljakko, joka taitavasti laskettaaajopelejä mäen rinnettä alas tai aivan kuin peljästyneenä taitakaa-ajajiaan paeten hurjalla vauhdilla kiidättää niitä mäenharjalle. Iäkäs hevosmiehemme Jefim, joka istuu etuistuimellajumalattomasti tupruttaen minua mahorkan savulla, vanha, koliseva,saksalaismallinen kuomuvaunu ja minä herrana korkealla peräistuimellatuoreilla heinillä täytetyn säkin päällä. Matkustan kotiin.
On toukokuun loppupuoli. Aurinko ei paahda vaan lämmittää, silläon jo ilta noin kuuden tienoilla, ja Dnjepristä tuoksahtaa kylmääkosteutta.
Kaikki on minulle tuttua: jokainen tien polveke, jokainen kuoppa,oja, puu ja tuolla kummulla kohoava "majakka", tai oikeammin eräänKrimin sodan aikana rakennetu