Produced by Tapio Riikonen
Kertoellut
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1880.
Vähäisellä mäen töyrällä kauniin metsäjärven rannalla oli Mäkelänvarakas torppa; se oli rakennuksistaan uhkea, sillä siinähän kaksitupaa vastakkaisin ja porstuan perässä kamari; ulkohuoneet olivatmyöskin tarpeen-mukaiset.
Etelä-Suomen kunnaat ja kukkulat viheriöitsivät, ja jopa voikukatkinolivat puhjenneet kedon kaunistukseksi rannan äyräälle, johon Liisu,torpan vanhin tyttö, nyt levitteli pyykittyjä pellavalankojaan. Tuotapunaposkista, lempeäsilmäistä tyttöä kaikki rakastivat varsinkin hänenhyvän luontonsa vuoksi. Liisun vanhemmat olivat varakkaita, vaikkaheillä oli ollut kuusi lasta; niistä toki eli ainoastaan neljä, kaksipoikaa ja kaksi tytärtä. Mutta palatkaamme Liisuun, joka juuri onsaanut lankavyhtinsä kedolle levitetyksi. Mitä ajattelee hän tuossamielihyvällä katsellessaan rankoja, joita ahkeralla työllään on kokoonsaanut? — Mitä ajattelee tyttö, kuu hän valmistaa vaatetta, jota vastaomassa kodissaan on pitävä? — Liisu nuot langat oli itseänsä vartenkehrännyt, sillä olipa hän jo pari vuotta ollut kartanon Jaakonkihloissa. Tämä palveli nuorta kartanon omistajaa, patruuna Pohjosta.Patruunan lapsuudenaikona oli Jaakko kartanossa juoksupoikana;sittemmin kävi hän muuallakin onneansa koettamassa, mutta kun nuoripatruuna vanhempainsa kuoltua tuli tilan omistajaksi, rupesi Jaakkotaas kartanossa palvelemaan, ja täällä hän Mäkelän Liisun tuttavuuteentuli, sillä tuo torppa oli kartanon aluetta. Liisun vanhemmat, taikkaerittäinkin äiti, eivät tahtoneet Jaakkoa tyttärensä sulhaseksi, koskahän oli vain köyhä renkimies; mutta vihdoin muori toki, vaikkavastahakoisesti, antoi Liisun ruveta kapioa valmistamaan.
Oli lauvantai-iltapuoli, ja Liisun täytyi rientää äyräältä poisehtoo-askareillensa. Hän rupesi pihaa lakasemaan ja aikoi sen tehtyänsäpanna nuoria kuusenhavun oksia portahitten eteen, mutta lihavajuottoporsas yhä esteli, se kun juoksi hänen perässään, ravistellenhänen hameensa liepeitä. Liisu torjui porsasta pois, mutta tuo ainavain seurasi häntä, ja samassa vieras ääni huusi:
"Kas vain! Kylläpä näkyy, että hyvin hoidettu elävä ruokkiansa tuntee".
Liisu katsahti sinne päin, josta ääni kuului, ja sanoi punastuen: "Kah!
Jussilan isäntä!"
"Niin oikein, minä palaan kaupungista, mutta poikkesin tänne katsomaan,kuinka Mäkelässä voidaan". Näin sanoen antoi hän hevosellensa heiniä,otti niistä tukkosen ja pyhkäsi sillä hien hevosensa seljästä sekävirkkoi vielä: "Saathan, liinaharjaseni, tässä vähän huo'ata".
"Käykäätte sisälle", sanoi Liisu ja saattoi nyt isäntää tupaan, jossaMäkelän muori juuri oli lakannut villoja kehräämästä ja par'aikaa laskirukkinsa tuvan äärimmäiseen nurkkaan. Vieraan tullessa koira muristenhyppäsi penkin alta ja jopa haukahtikin. Rissa peljästyksissäänpystytti selkäkarvojansa ja riensi akkunalle. Mutta muori, nähtyänsävieraan, meni iloisesti vastaan, sanoen:
"No kah! Itse Jussilan isäntä! terveeksi! Huuti, Valpaa! lakkaatkohaukkumasta! Mikko siellä! älä akkunasta ulos syökse! Tässä juuriajattelin: kukahan tänne tulee, koska Mikko ehtimiseen silmiänsä pesee.Istukaatte, isäntä hyvä, kohta Matti ja pojatkin metsästä palaavat".
"Kuinkas täällä naapurissa muori on voinut?" kysyi Jussila.
"Hm, eipä tämä voiminenkaan juuri hyvän-puolista ole, mutta kun lapsetjo aika-ihmisiksi rupeevat tulemaan, niin saavathan he tehdä, mitä eiv