Produced by Jari Koivisto
Kirj.
Rabindranath Tagore
Suom. Eino Leino
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1917.
Rabindranath Tagoren runoudesta.
Englantilaiseen painokseen on kirjailija William Butler Yeatskirjoittanut seuraavan esipuheen:
Muutamia päiviä sitten sanoin eräälle huomattavassa asemassa olevallelääketieteen tohtorille Bengalista, Indiasta: "En osaa saksaa, muttajos käännös jostakin Saksan runoilijan teoksesta tekisi minuunvaikutuksen, menisin British Museumin kirjastoon hakemaanenglanninkielisistä kirjoista joitakin tietoja hänen elämästään jahänen elämänymmärryksensä kehittymisestä. Mutta vaikka nämäsuorasanaiskäännökset Rabindranath Tagoren runoista ovat panneet verenikiertämään kiivaammin kuin vuosiin on tapahtunut, en voi saada mitääntietoja hänen elämästään enkä siitä ajatusten työskentelystä, joka ontehnyt ne mahdollisiksi, ellei joku Indian tuntija minulle niistäkerro." Saamani vaikutelmat, tuntuivat hänestä luonnollisilta, sillähän sanoi: "Luen Rabindranath Tagorea joka päivä; rivinen hänenrunoudestaan saa unhottamaan kaikki maailman huolet." Sanoin tähän:"Jos joku englantilainen, joka asui Lontoossa Rikhard II:sen aikana,olisi saanut nähdä käännöksiä Petrarcan tahi Danten teoksista, niin eihänellä olisi ollut käytettävänään mitään kirjallisuutta, josta hakeavastausta kysymyksiinsä, vaan olisi hän kääntynyt jonkun firenzeläisentai lombardialaisen kauppiaan puoleen kuten minä Teidän puoleenne.Sillä, mikäli minä voin sanoa, niin rikasta yksinkertaisuudessaan ontämä runous, että uusi renessanssi on lähtenyt Teidän maastanne, jasiitä voin saada tietoja ainoastaan suusanallisesti." Hän vastasi:"Meillä on muitakin runoilijoita, mutta ei ainoatakaan hänenvertaistaan. Europassa ei ainoakaan sen runoilijoista tunnuolevan niin kuuluisa kuin hän on meidän keskuudessamme. Hän on yhtäetevä säveltäjä kuin runoilija, ja hänen laulujansa lauletaan Indianlänsiosista aina Birmaan saakka, missä ikinä bengalin kieltäpuhutaan. Hän tuli kuuluisaksi jo yhdeksäntoista vanhana, jolloin hänkirjoitti ensimmäisen kertomuksensa; näytelmiä, jotka hän kirjoittitultuaan hiukan vanhemmaksi, esitetään vieläkin Kalkuttassa. Minäihailen hänen elämänsä täydellisyyttä; kun hän oli vielä hyvinnuori, kirjoitti hän paljon luonnosta, istuen kaiket päivätpuutarhassaan; viidennestäkolmatta vuodestaan tai niiltä paikoin noinviidenteenneljättä saakka, jolloin häntä kohtasi suuri suru, kirjoittihän ihaninta lemmenrunoutta mitä ikinä on kielellämme tunnettu."— Ja kertojani sanoi tässä syvän liikutuksen valtaamana: "Sanoilla envoi koskaan tulkita, mitä seitsentoistavuotiaana sain hänenlemmenrunoistaan. Tämän jälkeen hänen taiteensa syveni, muuttuenaiheeltaan uskonnolliseksi, filosofiseksi; hänen hymneissään kuvastuvatkaikki ihmiskunnan toivomukset. Hän on ensimmäinen meidänpyhimyksistämme, joka ei ole kieltänyt elämää, vaan on itse lähtenytElämän ytimestä, ja siksi me häntä rakastamme." Mahdollista on, ettäolen muistissani muuttanut hänen sanojansa, mutta en hänenajatuksiansa. "Joku aika sitten", jatkoi kertojani, "piti hänentoimittaa jumalanpalvelus eräässä kirkoistamme — me Brahma Saraaj'npalvelijat olemme ottaneet kielessämme käytäntöön sanan 'kirkko' —;vaikka se on Kalkuttan suurin, niin kansanjoukko ei siihen kuitenkaanmahtunut, vaan täytti akkunat ja läheiset kadutkin, pysähdyttäenliikenteen."
Olen puhutellut muitakin Indiasta tulleita, ja se kunnioitus, jolla hepuhuvat tästä miehestä, tuntuu oudolta meidän oloissamme, jossa sekäsuuret että pienet ilmiöt peitt