Produced by Tapio Riikonen
Romaani Norjan kielellä
Kirj.
Suomentanut ["Arbeidsfolk"] T. P. [Teuvo Pakkala]
Kivekäs, Oulu, 1884.
Oulun Uudessa kirjapainossa.
Lounaalle ja yli koko vuonon oli taivas selkeänä ja heleän sinervänä.Kirkas auringonpaiste kimalteli vedenpinnalla, joka toisin paikoinväreili toisin paikoin oli tyvenenä pitkissä juovissa.
Ei ollut pysyväistä tuulta.
Väliin kävi tuulenhenki etelästä, väliin kulkeusi kuuma ilmanhehku
Kristianian laaksosta yli kaupungin, saaden aikaan vähäisen väreen
Hovedön pinnalla, ja haihtui toivottomassa kuumuudessa.
Itäisellä taivaalla oli ukkoslonka, joka nousi aina jälkeenpäivällisinja taas laski iltasin.
Jos tuo purkautuisi, ajateltiin, vaan sitä samaa kesti koko kesäkuunajan: aurinko nousi, tuuli pyöri sinne tänne, siirteli kuumuuttahajoittamatta sitä kumminkaan, ja ukkonen nousi, pitäen koko luontoavapisevassa odotuksen tilassa, ja niin laskihe taas.
Kaikilla leveillä, etelää ja lounasta kohden kulkevilla kaduilla olipaljasta auringonvaloa. Varjo vetäysi aivan liki huoneitten seinuksiaja kutistui niin kapeaksi, ettei kukaan voinut kulkea sen suojassa.
Kaarle Juhanan kadulla oli mukavinta kulkea edeltäpuolisin. Ainakansakäräjä-huoneustolle saakka saapui vahingoittumatta. VaanGidsvoldille ja linnan luo oli aurinko koonnut päävoimansa.
Harmaasta tomusta röykkeiset lehdet riippuivat nuorista puista:pyramiidipoppelit olivat supisuoria katsellen kierosilmin varsojansa.Ihmiset hiipivät pensakolta pensakolle kuin linnut, ja linnut taasistuivat hiljaa lähellä puitten runkoja tirkistellen auringon valossataikka rypöivät kuivettuneitten kukkapenkereitten mullassa.
Muutamia onnettomia herroja, sateenvarjo yläällä, kädessä hattu janenäliina, joka riippui kuin märkä riepu, könni ylös linnanmäkeä.Yliopiston kellon luona seisoi muuan kuihtunut joukko täänvuotisia ylioppilaita ja hikoili latinaa. Aivan odottamatta tuliylioppilaskadulta pieni tuuliaispää, tempasi santapyörteen ilmaan jahajoitti sen torille, veden piristessä vesikärryistä ikäänkuin harmajahelmikerros kadun paksulle, lämpöiselle tomulle.
Kävi silmiin katsella linnaa, joka laskettuine varjostimineen olikeskellä kaikkea auringonpaistetta. Sen edessä istui Kaarle Juhanapronssihevosen selässä; hattu hänellä oli kädessä viillyttääkseenitseään. Vaan kaupungin yli vilisi auer juurikuin palopaikalla. Savukohousi piipuista ruskeaksi pilvilaeksi aivan matalalle, jaitätaivaalta alkoi kohota ukkoslonka, vaaleankeltaisissa, toisistaanriippuvissa kuplissa, niinkuin savu suurista kanunoista.
Suuret, lujat kivirakennukset, jotka olivat varustetut Siperian tuuliavastaan, uhoivat kuumuutta kuin uunit. Ahtailla kartanoilla, joissapiti paneutua selällensä nähdäkseen taivasta, oli kuumuus yhä suurempi.Sieltä tunkeusi kuumuus takaovien ja keittiön akkunain kautta sisään,raahausi portaita ylös ja yhtyi helteisen auringon paisteesen, jokatuli kadun puolelta, koko rakennuksen kuumettuneen sivun ja monienakkunain läpi. Ullakosta kellariin ei ollut yhtään viileätä paikkaa,paitse jääkaappia; pitkällinen kuumuus oli tarttunut kiviseiniin niin,jotta yötkin olivat kärsimättömän helteiset.
Ilma oli tukehduttavan raskas ja kaikki, mikä saattoi haista, käyttitilaisuutta oikeen löyhkätäkseen, ettei koko kaupungissa ollut yhtäoikeata suun