E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kertomus Alpeilta
Kirj.
Nuorten kirjoja n:o 19
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1907.
1. Matkapuuhia. 2. Muudan vieras tunturilla. 3. Eräs Palkinto. 4. Talven viettäminen "Kylässä". 5. Talvea kestää vielä. 6. Ystävät Frankfurtissa tekevät lähtöä. 7. Miten tunturilla edelleen eletään. 8. Tapahtuu eräs seikka, jota ei kukaan ole aavistanut. 9. Jätetään hyvästi, mutta vain toistaiseksi.
Matkapuuhia.
Sama ystävällinen tohtori, joka oli aikaan saanut sen päätöksen, ettäHeidi lapsi jälleen oli saatettava kotiinsa, kulki juuri ikään leveätäkatua herra Sesemannin talolle. Oli syyskuun aamu, niin valoisa jaherttainen, että olisi luullut kaikkien ihmisten siitä ilostuvan. Muttaherra tohtori katseli vain kadun kiviä, joita hän astui, niin ettei hänvoinut huomata sinistä taivasta ylempänä. Hänen kasvoillaan nähtiinsurun varjoja, joita ei niissä koskaan ennen oltu havaittu, ja hänenhiuksensa olivat tulleet entistään paljon harmaammiksi. Tohtorilla oliollut ainoa tytär, joka hänen vaimonsa kuoltua oli ollut isänsä parasystävä ja hänen suurin ilonsa. Muutamia kuukausia sitten oli kuolematemmannut häneltä tämän kukoistavan tytön. Senjälkeen ei herra tohtorienää koskaan ollut niin iloinen, kuin hän siihen asti oli ollut.
Hän soitti kelloa, ja Sebastian avasi mitä suurimmallakohteliaisuudella sekä monilla kunnioituksen ja alamaisuudenosotuksilla hänelle oven. Sillä herra tohtori ei ollut ainoastaan talonisännän ja hänen tyttärensä paras ystävä, vaan hän oli hyvyydelläänsaanut kaikki muutkin talon asukkaat ystäviksensä.
"Entiselläänkö kaikki, Sebastian?" kysyi herra tohtori ystävällisesti,niinkuin hänen tapansa oli, astuessansa Sebastianin edeltä portaitaylös. Palvelija ei herennyt monella tavalla alamaisuuttaan osottamasta,vaikk'ei herra tohtori sitä suurin voinut nähdä, hän kuin oli selinseuraajaansa.
"Hyvä, että tulit, tohtori", huudahti herra Sesemann sisään astuvalle."Meidän täytyy välttämättömästi kerran vielä keskustella Schweitzinmatkasta, minun täytyy saada kuulla pysytkö sinä aina vain entisessäpäätöksessäsi, vaikka Klaaran tila nyt ehdottomasti on paranemaan päin".
"Mutta, rakas Sesemann, mitä minun oikeastaan tulee sinusta ajatella?"vastasi tohtori istuessaan ystävänsä viereen. "Minä todellakintoivoisin, että äitisi olisi täällä; hänen kanssaan tulee heti selvillejoka asiassa, mutta sinun kanssasi ei pääse koskaan sen pitemmälle.Kutsut siis minut tänään kolmannen kerran luoksesi saadaksesi taaskuulla saman minkä ennenkin".
"Olet oikeassa, täytyyhän sinun tuskaantua koko asiaan, muttaymmärtänethän, rakas ystäväni" — ja herra Sesemann laski kätensäikäänkuin rukoilevaisesti ystävänsä olalle, — "minun on vaikea kieltäälapselta se, minkä jo niin varmaan olen hänelle luvannut ja josta hänniin monet kuukaudet on iloinnut. Koko tämän viimeisen hankalan ajanon hän niin kärsivällisesti kestänyt aina vaan siinä toivossa, että sehetki yhä oli lähenemässä, jona hän pääsisi Schveitziin matkustamaanja saisi käydä tunturilla Heidi ystäväänsä tapaamassa; pitääkö minunnyt lapsi raukaltani, jolta muutenkin täytyy niin paljon kieltää, vieläyht'äkkiä riistää tämäkin, hänen kallein toivonsa".
"Täytyy sinun, Sesemann", sanoi herra tohtori varsin päättäväisestija pitkitti sitten