E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Puolankielestä ["Latarniki"] suomentanut Maila Talvio
Otava, Helsinki, 1903.
Seuratkaamme häntä!
Majakanvartia
Pelimanni-Jussi
Vanha palvelija
Posenilaisen opettajan muistikirjasta
Cajus Septimus Cinna oli roomalainen patricio. Nuoruutensa hän viettilegionissa, eläen ankaraa sotilaselämää. Sittemmin hän palasi Roomaanelämään kunniassa ja liekkumassa ja kuluttamaan omaisuuttaan, jokatosin jo oli häviämään päin, mutta siltä yhä vieläkin suuri. Hän elämöiminkä ehti, jopa mellastikin niin paljon kuin ikinä taisijättiläiskaupungissa. Yöt hän juhli komeissa huviloissa kaupunginulkopuolella. Päivisin hän miekkaili ammattimiesten luona, kiisteli taikeskusteli puhetaidon opettajien kanssa tepidarioissa — joissa muutentiedettiin kaikki sekä maailman että kaupungin juorut. Hän olisirkuksessa, kilpa-ajoissa, nyrkkitaistelijain harjoituksissa, elustelikreikkalaisten luutunsoittajien parissa ja seurusteli trakialaistenennustajattarien ja ihanien tanssijattarien kanssa, joita oli tuotuArkipelagin saarilta. Ollen äidin puolelta kuuluisan Luculluksen sukua,oli hän tältä perinyt herkkusuisuuden. Hänen pöydässään tarjottiinkreikkalaisia viinejä, Neapelin ostereja, numidialaisia hiiriä jasyötettyjä, hunajalla höystettyjä heinäsirkkoja Pontuksesta. Cinnanpiti saada käsiinsä kaikki mitä Rooma saattoi saada käsiinsä, sekäPunaisen meren kalat että valkeat peltopyyt Borysteneen rannoilta. Eihän hurjastellut nautinnoissaan kuten sotamies, vaan hän valikoi kutenpatricion sopii. Hän rakasti kauneutta ja kykeni ehkä herättämäänmuissakin rakkautta kauneuteen. Korinton rannoilta tuodut kuvapatsaat,Attikan epilychniot, etruskilaiset tai sumuisesta Sericumistakuljetetut vaasit, roomalaiset mosaikit, Eufratin takaiset matot,hyvänhajuiset Arapian yrtit — kaikki nämä pikkuasiat, jotka ovatomiaan täyttämään patricion elämän tyhjyyttä, olivat hänelle rakkaat.Taiteen tuntijana ja harrastajana hän niistä juttelikin hampaattomienukkojen kanssa, jotka aterialle käydessään koristivat kaljut päänsäruususeppelillä ja juhlien jälkeen pureskelivat heliotropin kukkia,saadakseen henkensä hyvänhajuiseksi. Hän ihaili Ciceron lausetapaa jaHomeron ja Ovidiuksen runoja. Atenalaisen puhujan kasvattamana hänpuhui sujuvasti kreikkaa, muisti ulkoa kokonaisia osastoja Iliadista jaosasi juhlissa laulaa Anakreonin lauluja kunnes juopui tai kävi aivankäheäksi. Opettajansa ja muiden puhujien kautta hän oli saanutfilosofiasta sen verran käsitystä, että tiesi jotakin Hellaassa jakolonioissa kohonneiden henkisten rakennusten kokoonpanosta: tiesi hänsenkin, että ne kaikki nyt olivat raunioina. Hän tunsi persoonallisestipaljon stoikkoja ja he olivat kaikki hänelle vastenmieliset; oikeastaanhän pitikin heitä valtiollisena puolueena ja sitäpaitsi jöröinä, jotkavastustivat iloista elämää. Skeptikot istuivat usein hänen pöydässään,kehittivät eri ruokalajien välillä kokonaisia järjestelmiä jajulistivat viinimaljojen ääressä, että hekuma on paljasta turhuutta,että totuutta on mahdoton saavuttaa ja että viisaan miehen ainoanapäämääränä voi olla kuollut lepo.
Kaikki tämä soi hänen korvissaan, mutta ei ulottunut sen syvemmälle.Hän ei tunnustanut mitään periaatteita löytyvän eikä huolinutperiaatteista. Caton persoonaan oli hänen mielestään yhdistynyt suurinero ja suuri typeryys. Elämä oli hänestä meri, jolla tuulet puhaltavat