E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Note: Project Gutenberg has the other volume of this work: II. Lapsiuhri See https://www.gutenberg.org/ebooks/55344
Kirj.
Suomentanut Juho Anhava [Lauri Soini]
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1910.
1. Erik Turenpoika 2. Kavallus. 3. Immenryöstö. 4. Tulevaisuuden kajastuksia. 5. Uusi valtionhoitaja. 6. Mitä Tukholmassa tapahtui. 7. Hemming Gadd.
1
Oli pimeä tammikuun ilta 1503. Räntäsade puuskui Suomenlahdelta japieksi armottomasti kaikkia, jotka joutuivat sen tielle. Viipurinlinna seisoi kuten valpas ulkovartio ainakin, mutta ainoastaanläntisestä tornista näkyi sieltä tuikuttava valo.
Muuan palvelija kulki linnanpihan poikki, kädessään palava soihtu,ja häntä seurasi mies kaapuun kääriytyneenä; tämä, joka ilmeisestipelkäsi loiskahtavansa rapakkoon, koetti tarkkaan astua yhtäjalkaa palvelijan kanssa ja pysähtyi vihdoin puolitiessä keskellävesilätäkköä, johon hän oli astunut.
"Verdammter Junge!" jupisi hän puoliääneen.
Sillävälin oli palvelija ehtinyt pienelle salaportille eteläpuolella.Hän sammutti nopeasti soihdun ja avasi varovasti portin avaimella,jota piti kädessään.
Melkein samassa paiskattiin muuan ikkunaluukku auki ja tuikea äänikysyi:
"Kuka siellä?"
Palvelija seisoi liikkumatonna; hän uskalsi tuskin hengittää.
"Kuka siellä?" toisti sama ääni vielä tuikeammin.
Ei mitään vastausta.
"Kuulitte väärin, isä; kuka tulisi tähän aikaan?" virkkoi nuorekasääni.
"Mutta valo! Emmekö molemmat nähneet, kuinka se loisti luukunraosta?"
"Se oli kenties tähdenlento!"
"Mahdotonta, onhan pilkkosen pimeä! Parasta on mennä alas katsomaan."
"Rakas, emmekö sitten lue legendaa loppuun?" Tässä tuli puhujaikkunan luo. "Minulla on niin tarkat silmät, että voin aivan hyvinnähdä synkimmässäkin pimeydessä…" Nyt seurasi lyhyt äänettömyys,jonka aikana palvelija hiipi niin lähelle seinää kuin mahdollista."Ei, siellä ei ole ainoaakaan ihmistä, eikä semmoiseen säähän tahtonemennä kissakaan", jatkoi ääni.
"Mutta minun pitäisi kuitenkin…" Tällöin paiskattiin luukku kiinni,mutta kinastelevat äänet kuuluivat kuitenkin, ensin lähempää ikkunaa,sitten hieman loitompaa.
Palvelija seisoi liikkumatonna niin kauan kuin kuuli puhetta; hänei uskaltanut enää mennä sisälle, veti sentähden varovasti ovenkiinni ja sulki sen; mutta lieneekö syynä ollut tottumattomuus vaipelästys, hänen oli mahdoton saada avainta pois reiästä. Parhaallaanpuuhaillessaan hän kuuli puuportaista askelten töminää, ja niitäseurasivat keveät, tepsuttelevat askeleet. Portinraoista kiiluivaloa, ja avaimet kalisivat vastakkain.
"Valaise lampulla lähempää", virkkoi sama ääni, joka äsken olikuulunut.
"Antakaas kun minä autan, isä", virkkoi nuorempi ääni. "Minä tunnenlukon paremmin kuin te."
"Lukossa on avain ennestään!" huudahti vanhus kiihkeästi, koetettuaanturhaan saada avainta sopimaan lukkoon. "Enkö jo sanonut, että täälläon piru merrassa?"
"Pyhä neit