ynnä muita kertomuksia
Kirj.
Suomentaneet
Maila Talvio ja Yrjö Koskelainen
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1925.
Vaarallinen kosinta.
Iloinen poika.
Blakken.
Trond.
Isä.
Kotkanpesä.
Uskollisuutta.
Elämän arvoitus.
Karhuntappaja.
Kun Aslaugista oli tullut täysikasvanut tyttö, ei Husabyssa saatupaljoakaan rauhaa; sillä yökaudet umpeensa kylän parhaimmat pojatsiellä tappelivat ja repivät toisiaan. Pahin oli lauantaiyö; muttasilloin ei vanha Knud Husaby koskaan pannutkaan maata muuten kuinnahkahousut jalassa ja koivuinen keppi vuoteen vieressä.
— Koska minä kerran olen tytön saanut, niin pitää minun häntä myöskinpuolustaa, sanoi Husabyn isäntä..
Tore Nässet oli vain torpanpoika, mutta toisetväittivät juuri hänen useimmin käyvän Husabyn tyttären luona. VanhaKnud ei siitä pitänyt; hän sanoi ettei se ollut totta, "koska hänei koskaan ollut häntä siellä nähnyt." Mutta ihmiset naureskelivatkeskenään ja arvelivat, että jos hän olisi hakenut nurkista sensijaanettä torui pihalla ja permannolla metelöitsijöitä, niin hän olisilöytänyt Toren.
Tuli kevät ja Aslaug läksi karjan mukana tuntureille Kun sitten päivähelteisenä laskeutui laaksoon, tunturi kohosi viileänä autereesta,kellot kalkattivat, karjakoira haukkui, Aslaug huhuili ja puhalsipaimentorveen nurmikkojyrkänteillä — silloin rupesi poikien sydäntäpolttamaan, kun he ahersivat alhaalla vainioilla Ensi lauantai-iltanahe kilvan riensivät karjakartanolle. Mutta vielä nopeammin tulivathe alas- sillä karjakartanolla seisoi oven takana poika, ja hän ottivastaan jokaisen tulijan ja tumpuloi hänet niin pahanpäiväisesti,että hän sitten ikänsä muisti ne sanat, jotka seurasivat: tule vielätoisenkin kerran, niin saat enemmän!
Heidän ymmärtääkseen ei sellaista nyrkkiä ollut siinä seurakunnassamuilla kuin Tore Nässetillä. Ja kaikki rikkaat talollisenpojat pitivätsitä peräti hulluna, että mokomakin torpparinpukki seisoi puskemassaHusabyn karjakartanon korkeimmalla harjalla.
Samaa mieltä oli vanha Knudkin, kun hän sen kuuli, ja samalla hänsuunnitteli, että jollei kukaan muu osaa kurittaa sitä veitikkaa, niinhänpä koettaa poikiensa kanssa. Tosin Knud jo rupesi vanhenemaan,mutta vaikka hän likeni kuudettakymmentään, niin hän mielelläänpaini vanhimman poikansa kanssa, kun huveissa rupesi käymään liianhiljaiseksi.
Husabyn karjakartanolle ei ollut kuin yksi tie ja se kulki suoraantalon läpi. Seuraavana lauantai-iltana, kun Tore aikoi karjakartanolleja kevein askelin hiipi pihan poikki, karkasi mies hänen rinnuksiinsa.
— Mitä sinä minusta tahdot? sanoi Tore ja viskasi hänet maahan, niinettä helisi.
— Sen saat heti tietää, sanoi toinen hänen takaansa; ja se oli veli.
— Täällä tulee kolmas, sanoi Knud ja kävi kaikin voimin hänenkimppuunsa.
Tore kävi vaarassa voimakkaammaksi; hän oli notkea kuin pajuvitsa jaiski niin että poltti; hän kiemurteli ja hiiviskeli; kun iskut tulivat,oli hän poissa tieltä; kun he eivät osanneet mitään odottaa, tullaläjähti. Selkäänsä hän lopulta sai, jopa aika lailla, mutta vanha Knudsanoi sittemmin usein, että hän tuskin oli paininut vankemman pojankanssa. He ottelivat kunnes veri valui, mutta sitten sanoi Husabynisäntä: