Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Rabindranath Tagore
Suomentanut
J. Hollo
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1923.
1. Johdanto. 2. Opetus alkaa. 3. Kotona ja ulkosalla. 4. Palvelijat käskijöinä. 5. Normaalikoulu. 6. Säeseppona. 7. Erinäisiä opintoja. 8. Ensimmäinen matkani. 9. Runollisia harjoituksia.10. Srikantha Babu.11. Bengalin-opintomme päättyvät.12. Professori.13. Isäni.14. Eräs matka isäni seurassa.15. Himalajan vuorilla.16. Kotiinpaluu.17. Opintoja kotosalla.18. Kotoinen ympäristöni.19. Kirjallisia kumppaneita.20. Julkaisuja.21. Bhanu Singha.22. Isänmaallisuus.23. "Bharati".24. Ahmedabad.25. Englanti.26. Loken Palit.27. "Särkynyt sydän".28. Eurooppalainen musiikki.29. Valmiki Pratibha.30. "Iltalauluja".31. Esitelmä musiikista.32. Virran varrella.33. Vieläkin "Iltalauluista".34. "Aamulauluja".35. Radzhendrahal Mitra.36. Karwar.37. "Luonnon kosto".38. "Kuvia ja lauluja".39. Eräs välivaihe.40. Bankim Tshandra.41. Laivanruho.42. Menneitä.43. Sadeaika ja syksy.44. "Duuri- ja mollisointuja".
1
Johdanto.
Minä en tiedä, kuka se on, joka maalaa kuvia muistin kankaaseen; muttaolipa hän kuka tahansa, joka tapauksessa hän maalaa kuvia: hänensiveltimensä työ ei tarkoita pelkkää tapahtumien uskollistajäljentämistä. Hän valikoi ja karsii, omaa makuansa noudatellen. Häntekee monesta suuresta oliosta pienen ja monesta pienestä suuren. Häntyöntää arkailematta taka-alalle sellaista, mikä oli lähellä, ja tuoetualalle sellaista, mikä todellisuudessa sijaitsi taampana. Sanallasanoen: hän maalaa kuvia eikä kirjoita historiaa.
Niin kehittyy elämän ulkopinnalla tapahtumien sarja, ja sensisäpuolelle syntyy joukko kuvia. Nämä sarjat vastaavat toisiansa,mutta eivät ole sama asia.
Meillä ei ole aikaa perinpohjaisesti tarkastella tuota meissäsijaitsevaa työpajaa. Toisinaan sattuu silmiimme siitä jokin osa, muttaenimmälti se jää katseen saavuttamattomana pimeän peittoon. Miksi tuouupumattoman uuttera maalaaja maalaa, milloin hän saa työnsä valmiiksi,mihin kokoelmaan hänen kuvansa ovat aiotut — kukapa voi sen sanoa?
Muutamia vuosia sitten, kun minulta tiedusteltiin kuluneen elämänitapahtumia, minulla oli tilaisuutta kurkistaa tuohon kuvakammioon. Minäolin ajatellut tyytyä valitsemaan hieman aineksia elämäkertaani varten.Mutta kun avasin oven, huomasin kohta, etteivät elämän muistelmat olemikään elämäkerta, vaan näkymättömän taiteilijan alkuperäinen teos.Monenkirjavat, sinne tänne sirotellut värit eivät ole ulkonaisen valonheijastumaa, vaan kuuluvat maalaajalle itsellensä ja johtuvat hänensydämestänsä, jonka syvien ja kiihkeiden tuntojen sävy niissä on. Niinollen ei kankaaseen kuvattu kertomus kelpaa oikeudessa esitettäväksitodistuskappaleeksi.
Mutta vaikka yritys, jonka tarkoituksena on kerätä täsmällisiähistoriallisia tietoja muistin aarrekammiosta, lieneekin hedelmätön,sisältyy kuvien katselemiseen kumminkin suuri viehätys, ja minä olensen viehätyksen lumoissa.
Tie, jota kuljemme, suojakatos, jonka alla lepäämme, eivät olematkustaessamme meille kuvia — ne ovat liian välttämättömät, liianilmeiset. Mutta kun sitten illalla, ennen majataloon saapumista,katsahdamme taaksepäin kohti niitä kaupunkeja, vainioita, virtoja jakyliä, joiden kautta aamuinen kulkumme on johtanut, niin nuo näytmuuttuvat painuvan päivän valossa todellisiksi kuviksi. Niinpä minäki