E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallis-romanttinen kuvaus
Kirj.
CARL BLINK [Louise Stjernström]
Suomentanut Juho Ahava [Lauri Soini]
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.
1. Saksan rannoille.
2. Suojelusenkeli.
3. Eteenpäin!
4. Luja tahto.
5. Magdeburgin häviö.
6. Urho ei väisty.
7. Voittokulku.
8. Varoitus.
9. Kotona jälleen.
10. Kuningatar on kaltaisensa.
11. Tuki kaatuu.
12. Paholaisen houkutukset.
13. Taisteluun! Taisteluun!
14. Paholaisen sijainen.
15. Päivä hämärtää.
16. Aurinko loistaa kirkkaimmin laskiessaan.
17. Loppu.
1.
Kesäkuun 24 päivänä laski Ruotsin laivasto ankkurinsa Usedominpohjoisniemeen, ja kuningas antoi käskyn nousta maihin.
Kuningas seisoi amiraalilaivan kannella mainioimpain, koeteltujensoturiensa ympäröimänä. Siellä oli äsken pakinoitu ja laskettuleikkiä, nyt seisoi kuningas hiljaisena ja vakavana, ja hänenupseerinsa tekivät kuiskaillen toisilleen huomautuksiaan maasta jaympäristöistä.
Kuningas silmäili mietteissään ruotsalaisia laivoja, joissaoli kaikkialla eloisaa liikettä. Hän tunsi monet koetelluistasotureistaan edellisiltä sotaretkiltä ja hän näki kuinka uudettulokkaat tunkeilivat heidän ympärillään. Kaikkien kasvot kuvastivatiloa ja rohkeutta. Hänen soturinsa näyttivät siltä, kuin pitäisivätmahdottomana, että voitto pääsi heidän käsistään, ja he ojentelivattoisilleen käsivarsia, jotka näyttivät olevan karaistua terästä.
Sattui siinä hänen katseensa suomalaisiinkin laivoihin. Sielläoli hiljaisempaa. Miehet seisoivat yhdessä kihermässä kannella jakatselivat maihin, mutta virkkoivat tuskin sanaakaan toisilleen.Katse, pään nyökkäys riitti ajatusten ilmaisemiseen.
Rakkaiden savolaistensa keskellä seisoi siellä eversti Stålhandske,hän, jota kuningas oli kerran kiivastuksen puuskassa loukannut jasitten pyytänyt anteeksi hänen koko rykmenttinsä edessä. Sekö oliniin vetänyt heidät toisiinsa? Kuningas luotti nyt Stålhandskeenniinkuin itseensä. Vilinässä hän näki myös Juhana ja Akseli Banérin,Lennart Torstenssonin, Hornin, Wrangelin ja monet muut, jotka olivathänelle rakkaat. Ja he… niin, laivapojasta korkeimpaan päällikköönhe katsoivat ylös häneen, kaikki olivat valmiit sokeasti noudattamaanhänen käskyään, veipä se voittoon tai kuolemaan.
Päivä oli helteinen. Vaikka taivas oli pilvessä, ei sentään satanut.Mutta ukkonen jyrisi loitolla. Maihin mentiin pienemmillä aluksilla,joita Sten Bjelke oli hankkinut Stralsundista.
Kuningas viittasi Niilo ja Joakim Brahelle ja soudatti heidänkanssaan itsensä maihin. Muut seurasivat jäljestä.
Kustaa Aadolf ei matkan kestäessä lausunut sanaakaan. Muttaastuttuaan Saksan rannalle hän ensi töikseen lankesi polvilleen jarukoili korkealla äänellä täydestä, palavasta sydämestään:
"Herra kaikkivaltias Jumala, sinä, joka hallitset taivasta ja maata,tuulia ja merta, kuinka voin sinua täysin kiittää siitä, että oletkatsonut minut otolliseksi tälle matkalle. Kiitän sinua, Herra, jarukoilen sinua sydämeni syvyydestä, ettäs siunaisit tämän hankkeenisinun nimesi kunniaksi ja sinun kirkkosi puolustukseksi. Sinä, Herra,joka sydämet ja munaskut tutkit, sinä tiedät aivoitusteni puhtauden.Anna meille