Kirj.
J. S. Fletcher
Englanninkielestä (The million-dollar diamond) suomentanut
Valfrid Hedman
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1924.
I. Huppukauluksiset miehet.
II. Vapautus.
III. Toinen vieras.
IV. Nurkkapöytä.
V. Huoneisto Down-kadun varrella.
VI. Avaimenreikä ja sisähuone.
VII. Herttainen palvelija.
VIII. Yhä pahempaa sekavuutta.
IX. Postikortti ja kirje.
X. Takaa-ajo hämärissä.
XI. Hyvin vanha mies.
XII. Täydellinen koe.
Mr Daniel Vandamarke tuli golf-kerhomme — Marton Hillin kenttääkäyttävän — jäseneksi aikaisin syksyllä vuonna 1919. Hänet esittelikaksi Cityn miestä. Nämä näkyivät tietävän hänestä vähän. Eikä kukaanmuu jäsen tiennyt sen enempää. Hänestä vain huhuiltiin yhtä jatoista. Hän oli miljoonamies. Oli äskettäin saapunut LontooseenEtelä-Afrikasta. Asui palatsimaisessa talossa Prince's Gaten alueella.Hänellä oli laajoja liikesuhteita suurien rahamiesten kanssa. Hän olimahtimies. Mutta läheltä nähden mr Vandamarke oli vanhanpuoleinen,säyseä, vaatimaton, huomiotaherättämätön, lihavahko, pienikokoinenmies, jolla oli hyvin hoidettu parta ja eloisat silmät; sellainen, jokapikemminkin kuuntelee kuin itse puhuu. Hänen haastellessaan kuitenkinpani pian merkille kaksi seikkaa: ensiksikin, että hänen keskustelunsamaksoi kuuntelemisen vaivan, ja toiseksi, että aikanaan hän olimatkustellut jokaisessa maapallon kolkassa ja tutustunut monenlaisiinihmisiin ja moniin kaupunkeihin.
Mr Vandamarken käsitykset golfista olivat aivan ominaisia hänelle. Hänei laisinkaan välittänyt, menikö häneltä kaksi vai kaksikymmentä iskualähdön ja kuopan välillä; hän pysyi kernaasti syrjässä tarmokkaampienpelaajien mennessä ohitse, vain yhdessä ainoassa suhteessa hän olijärkähtämätön, — veipä se kuinka paljon aikaa tahansa, niin kiertonsahän teki. Vaikkei hän sitä koskaan sanonut, oli aivan selvää, ettähänen todellisena tarkoituksenaan oli ruumiin harjoitus: taitoa jamestaruutta hän ei näkynyt tavoittelevan. Siksipä ei mr Vandamarkekoskaan mennytkään kentälle pelitaiturien kanssa; hän halusi saadavastapelaajan, joka suhtautui asiaan yhtä tyynesti ja levollisesti kuinhän itsekin. Siitä syystä hän sattui mieltymään minuun, joka olinkyllin nuori hänen pojanpojakseen, ja siksipä minä usein kiemurtelin —mikään muu sana ei retkiämme yhtä hyvin kuvaa — pelikentän ympärihänen kanssaan.
Hänen vauhtinsa soveltui minulle, koska siihen aikaan vielä tuskin olinoikein toipunut oltuani pitkän aikaa sairaalassa sodan viime vaiheissasaamani haavan vuoksi ja kaipasin raikasta ilmaa ja lievää liikuntoaenemmän kuin lujia lyöntejä ja tarkkaa tähtäilyä. Mr Vandamarken silmätvälähtivät hänen kultasankaisten lasiensa takana, kun hän vain havaitsiminut vetelehtimässä kerhotalon lähettyvillä. Silloisessa tilassaniolin juuri sopiva hänen toverikseen. Tavallisesti vei kierto häneltäkolme tuntia, sitten hän kulutti vielä tunnin verran teetä maistellenja poltellen savukkeita ennenkuin lähti verkalleen kävelemään asemalle,ehtiäkseen kaupunkiin lähtevään junaan. Useimmiten minä seurasin häntätälle kävelylle, ja meistä tuli melkeinpä ystävät.
Marton Hillin sijainti on tavallaan erikoinen. Vaikka se on vainkolmenkymmenenviiden kilometrin päässä Lontoosta, sijaitsee maa-alue,jolle pelikenttä on laitettu, sillä tavoin, että se ensi näkemältätun