Produced by Tapio Riikonen
Seikkailuromaani
Kirj.
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Oy,1922.
Pelisaleissa kävi kuin maininkien vaimeneva kohina. Vihreäfrakkisetvirkailijat liukuivat ihmisjoukossa ja suhisevin äänin muistuttivat,että rahan ja intohimon pyhätössä täytyi olla hiljaa. Säihkyviensähkökruunujen valossa loistivat kirjavaväriset marmoriseinätkorinttilaisine pylväineen, kuvapatsaineen ja korkokuvineen, parkettikumisi satojen hillittyjen askelten ääntä, ja vihreäverkaisillapöydillä liukuivat norsunluiset ja paperiset pelimarkat äänettömästi.Roulette pyöri, boule pyöri, poule royale pyöri, ja baccaraat-pöytienääressä lentelivät kortit croupierin ilmiömäisen taitavan kädenheitteleminä. Ihmisjoukko aaltoili, tungeskeli pöytien äärellä, pelasi,tarkkasi, odotti ja toivoi, toivoi rouletten neulan pysähtyvän heidännumeronsa kohdalle, toivoi korttien silmien täyttävän heidäntoivomuksensa. Vanhat ja nuoret, elämäniloiset liikemiehet, huolettomatupseerit, nauravat huvimatkailijat, ijäkkäät, sairaaloisen kiihkeätnaiset oli pelihimo vallannut, se jännitti heidän katseitaan, sesaattoi heidän silmänsä kuumeisesti loistamaan, ja pelimarkkojahermostuneesti hypistellen he tarkkasivat hengitystään pidätellenroulette-pyörän vinhaa vauhtia. Outo, kuumeinen ja kiihkeä ilmapiirivaikutti kaikkiin, se pani käden vavahtelemaan, se punastutti jakalvistutti kasvot, ja joskus puhkesi tappion katkeruus tai voitonriemu hillittyyn huudahdukseen. Mutta kaiken yllä vakavina, kylminä javälinpitämättöminä istuivat tarkastajat korkeissa nojatuoleissaan jaylimielisin silmäyksin kuin mammonan kuvat tarkastelivat jalkojensajuurella kiihkoilevaa laumaa.
Suuriruhtinas Ivan Ivanovitsh istui roulette-pöydän ääressä ja pelasi.Ja hävisi. Mutta pelasi kaikesta huolimatta. Hänen ystävänsä MatveiMatvejevitsh seisoi hänen tuolinsa takana ja katsoi hänen peliään, jatäytyisi valehdella, jos väittäisi hänen olleen tyytyväisen näkemäänsä.Päinvastoin. Matvei Matvejevitsh kiroili, ei ääneen, sillä sitä hän eiuskaltanut tehdä, ei pelihelvetin sääntöjen eikä suuriruhtinaanläsnäolon takia, mutta sisimmässään hän kiroili kahta voimakkaammin.Hän tunsi mielestään oikeutettua suuttumusta Ivan Ivanovitshinpelihimon takia. Olisi liikaa vaadittu, jos hän suorastaanperiaatteellisesti olisi ollut pelaamista vastustavalla jatuomitsevalla kannalla. Ei, mutta hän oli tilanneihminen, ja tietäensen, että suuriruhtinaan koko irtain omaisuus — ja muunlaistaomaisuutta ei suuriruhtinaalla ollutkaan — oli sijoitettupelimarkkoihin, mikä sijoitus ei näyttänyt takaavan pääomaakaan,koroista puhumattakaan, ja tuntien, ettei hänellä olisi ollut mitäänmaukasta illallista, puolta tusinaa bierseideleitä ja pullollistaunkarilaista viiniä vastaan, ent. todellinen salaneuvos MatveiMatvejevitsh tunsi melkein siveellistä suuttumusta ruhtinaallistaystäväänsä kohtaan.
Kun hän pari tuntia sitten oli Ivan Ivanovitshin kanssa lähtenytkävelemään, oli hänen mielessään kangastanut miellyttävä mahdollisuussyödä kunnollinen illallinen rantakasinon parvekkeella. Mutta tuskinoli suuriruhtinas nähnyt pelisalien tulien loistavan puutarhaan, kunMatvei Matvejevitshin tuulentuvat oli kylmä todellisuus särkenyt. Josruhtinas olisi voittanut, olisi Matvei Matvejevitsh ollut maailmantyytyväisin ihminen, mutta kun hän hävisi, tunsi Matvei Matvejevitshkatkeroituvansa ruhtinaita kohtaan yleensä ja Ivan Ivanovitshia vastaanerikoisesti. Illallismahdollisuudet hupenivat hitaasti ja varmasticroupierin veltosti haravoidessa pankkiin norsunlu