Katumaalarin tarina
Kirj.
Tekijän luvalla tanskankielestä suomensi
Hilma Suomalainen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1903.
Saa köykäiset kyllä köykäisen;
He kosivat sattuman varaan. — —
Mut yksinäinen saa yhden vaan,
Häll' antaen lempensä paraan. — —
(Karl Gjellerup, "Brynhild.")
Pitkä jono vaunuja oli pysähtynyt Neitsyt Maarian torille. Kirkkooli loistavasti valaistu, ja alttarikehykselle oli asetettu kukkiviakasveja. Kansa oli jo ikäviin asti istunut kirkonpenkeissä, ahmienkatseillaan komeita pukimia, kunnes silmiä ihan häikäsi. Tuo tavallinenköpenhaminalainen uteliaisuus ilmeni, nyt niinkuin aina, pisteliäissähuomautuksissa ja silmittömässä moittimisen halussa.
Mutta nyt oli kuiskuttelemiset loppuneet, morsian oli saapunut javihkiminen alkanut.
Ulkopuolella kokoontui kansa tiheisiin parviin, ajurit hillitsiväthevosiaan, ja tungos kasvoi kasvamistaan. — Sulhanen ei tosin ollutmitään erinomaista — sillä mitäpä merkitsee, Jumala paratkoon, yks'taidemaalari raukka nykyaikana! — Mutta morsiamen koti oli kaupunginvarakkaimpia, ja loiston piti kirkossa olla kerrassaan häikäsevää.
Ei ollut juuri hupaista seista täällä ulkona odottamassa. — Ilta olikylmän kolakka ja sumuinen, mutta onpahan sitten oleva itsekullakin,kotiin mennessään, se tyydytys, että oli nähnyt jotain. Muutamatherrat ehdottivat, että mentäisiin vihkimisen ajaksi vastapäätä olevaanravintolaan juomaan lasillinen viiniä, mutta naiset vastustivatäänekkäästi tätä. Paikkansa pitäminen on ensimäinen ehto, mielitässä mitään nähdä, arvelivat he. Kahdelta vanhalta neideltä alkoiarmottomasti palella varpaita, ja heidän täytyi tömisyttää jalkojaankatukivitystä vastaan, että ne vähän lämpenisivät. Ja aivan kuin kiusaatehden muutamat vallattomat katupojat siinä heidän vieressään vielälaulaa rallattivat:
"Oi, ollakko mullakin sulhanen!"
Puolituntinen tuntui koko tunnilta, mutta viimein avautui kirkon ovi,ja morsiuspari astui ulos, noustakseen vaunuihin.
Morsian kulki suorana ja keveästi. Hänen kasvonsa kilpailivat loistossakynttiläin kanssa hänen takanaan.
Ihmettelyn humina kulki pitkin katsojien rivejä, ja lyhyitähuudahduksia kuului naisväen parvesta. Tukan laitetta tarkastettiintyystin, ja morsiushamosta arvosteltiin.
Sulhanen ei katsahtanut kertaakaan ympärilleen. Kaihtien hän loisilmänsä alas, ja ilme niissä muistutti haavotettua otusta. Vastasitten kun vaunun ovet oli suljettu heidän jälkeensä, hän äkkiä nostisilmänsä ja antoi katseensa kulkea uteliaan katsojajoukon rivejä pitkin.
— Oi kuinka minä vihaan teitä, — puhuivat nuo silmät. — Ja mitenvastenmielisiä ovat mulle koko nämä juhlamenot ja nuo tyhjäntoimittajattuossa!
Vaunut kääntyivät Gammeltorville päin ja sieltä Strögille. Lyhdynvalolankesi häikäsevän kirkkaasti morsiamen syliin, missä oransikukkasetlepäsivät vienosti värähtelevien veenusheinäin keskessä.
Sulhanen vetäsi äkisti luokseen kukkasvihon.
— Minä rakastin tätä aamulla, kun lähetin sen sinulle, — sanoi hän;— minä suutelin sitä, niinkuin katolilainen suutelee reliikkiä, muttanyt on tuon kirotun joukon uteliaat katseet solvaisseet sen pyhyyttä,niinkuin kaiken muunkin.
— Mutta