E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
WSOY, Porvoo, 1913.
Ensimäinen luku.
Maaseutukaupungeissa tapaa usein taloja, joiden näkeminen herättääsaman alakuloisen mielialan kuin synkimmät luostarit, autioimmat ahottai surullisimmat rauniot. Ehkä samalla huomaakin noissa taloissaasustavan luostarin hiljaisuuden, aron kuivuuden ja raunioidenkuolemanmuiston, elämä ja liike on niissä niin rauhallista, ettämuukalainen luulisi niitä asumattomiksi, jos hänen silmänsä eivätsattumalta kohtaisi kalpeita ja kylmiä kasvoja, luostarinomaistahenkilöä, joka vieraan askelten houkuttelemana on painanut päänsäikkunaruutua vasten. Tämä surullinen mieliala lepäsi myöskin eräänsaumurilaisen talon yllä, joka nähtiin sen vuorisen kadun päässä,joka yläkaupungin kautta johti linnaan. Tämä katu, nykyään vähänkäytetty, paahteinen kesällä, kylmä talven aikaan ja paikottainhyvin pimeä, vetää puoleensa huomiota pienillä piikivillä lasketunkivityksensä puolesta, joka on heleäkaikuinen ja aina puhdas jakuiva. Silmiinpistävä on myöskin tämän koukertelevan kadun ahtaus jasen hiljaiset talot, joita ympäröi vanhan kaupungin vallitus. Nämärakennukset, jotka, vaikkakin puusta tehdyt, ovat jo nähneet kolmevuosisataa vierivän ylitseen, ovat mitä erilaatuisimpia ulkoasultaanja antavat tälle Saumurin osalle aivan erikoisen mielenkiinnonmuinaistutkijain ja taiteilijain silmissä. Onkin vaikeata kulkeanäiden talojen ohi ihastelematta niiden valtavia tammihirsiä, joidenpäihin on veistetty omituisia aiheita ja jotka mustine korkokuvineenhallitsevat useimpien rakennusten pohjakerroksia. Useissa taloissaovat päädyt tiilikerroksen peittämät ja huippenevat suippokatoksi,jonka hirret vuosien kuluessa sateen ja päivänpaisteen vaikutuksestaovat notkistuneet käyriksi. Vielä kiintyy katse rapistuneihinikkunalaitteihin, joissa vaivoin huomaa niiden mustuneet taidokkaatveistokset ja jotka tuntuvat ylen heikoilta kannattamaan niitämullalla täytettyjä ruukkuja, joissa jonkun köyhän työläisnaisenneilikat tai ruusut kukkivat. Myöskin sattuvat silmään talojen ovet,suunnattoman suurilla metallilevyillä koristetut, joihin esi-isämmeovat kirjoittaneet kotoiset hieroglyyfinsä, joiden merkitys onjälkimaailmalta jäänyt salaan. Moni protestantti lienee niihintunnustanut uskonsa, moni salaseuralainen niihin kätkenyt kirouksensaHenrik IV:ä vastaan. Moni porvari lienee niihin ikuistanut sukunsaylhäisen alkuperän, sen unohdetun loistokauden kunnian. KokoRanskan historia on noissa salakirjoituksissa. Huojuvan mökkirähjänrinnalla, jonka seinään käsityöläinen on kiinnittänyt höylänsä,ammattinsa merkin, on aatelismiehen asunto, jonka kivisen kaariportinotsikossa vielä voi nähdä merkkejä hänen vaakunastaan, minkä vuoden1789:n jälkeen näiden seutujen yli kulkeneet vallankumoukset ovatlyöneet sirpaleiksi. Tällä kadulla ei pohjakerroksissa ole mitäänsilmiinpistäviä kauppa- eikä varastohuoneita, keskiajan tuntijatvoivat täällä seurata esi-isiemme elämäntottumuksia niiden kaikessayksinkertaisuudessa. Pohjakerrosten matalat kauppasuojat, joissaei ole suuria ikkunoita eikä näytekaappeja, ovat syviä, pimeitäja ilman koristuksia sekä ulko- että sisäpuolelta. Niiden ovetovat kaksiosaiset ja korkeilla rautalevyillä silatut; yläovi onsisältäpäin lukittu, mutta alaovi, jossa on teräsjänteellä varustettukello, käy lakkaamatta. Ulkoilma ja päiväpaiste tulevat sisääntähän kosteaan luolaan joko oven yläpuolelta tai sylen korkeudellalattiasta olevasta ikkunasta, mihin ovat kiinnitetyt vankatluukut, jotka avataan aamulla ja suljetaan illalla rautapuomeilla.Samalle seinälle ovat kauppatavarat ripustetut. Mitään ei ole vainsilmä