Produced by Tapio Riikonen
Kirjoittanut saksaksi
Adalbert von Chamisso
Nuorten kirjasto XII.
Kustantaja K. F. Kivekäs.
Oulun Uudessa Kirjapainossa, 1902.
Onnellisen, vaan kumminkin varsin vaivaloisen merimatkan perästäsaavuimme lopultakin satamaan. Veneestä maihin noustuani, kokoilinvähäset tavarani, heitin tavaramytyn selkääni ja aloin väen-vilinänläpi astuskella, kunnes saavuin muutamaan pieneen taloon, jonkaseinällä oli kyltti. Huonetta kysyessäni ravintolan edeskäypä mittailiminua kiireestä kantapäähän ja opasteli minua huoneeseeni. Pyysinraitista vettä ja tietoa herra Tuomas Johnin osotteesta, aikomuksenikun oli käydä hänen puheella. Edeskäypä neuvoi: "Pohjoistullista kunmenette, ensimmäinen talo oikealle käsin, iso, uusi talo, rakennettupunasesta ja valkosesta marmorista, epäluku on siinä pylväitä." Hyvä.— Oli varhainen aamuhetki, aloin aukasta matkalaukkuani heti, puinylleni uuden, sievän, mustan takkini, koin muutenkin sievistää asuani,pistin suosituskortin taskuun ja lähdin paikalla käymään sen miehenluo, jolle minulla oli asiaa ja joka toivottavasti olisi minulleavullisena, eikähän minulla isoja vaatimuksia ollutkaan.
Kulettuani Pohjoiskatua ja saavuttuani sen päähän, näin heti valkoisentalon pylväineen paistavan viheriäin lehtipuitten välistä; — "tässäsiis," ajattelin, puhdistin saappaani nenäliinallani, laitoinkaulahuivini siivoon kuntoon ja nykäsin ovikellon nauhasta. Kuulinkellon soivan ja paikalla aukesi ovikin. Eteisessä kysyttiin nimeäni jaasiaani, jonka jälkeen ovenvartija läksi ilmoittamaan tulostani jaminulle suotiin kunnia päästä herra Johnin puheelle, puutarhaankäymään, jossa hän oli muutamien vieraittensa kanssa. Kohta arvasinkuka läsnäolevain joukossa oli talon isäntä, herra John, hän näet kunoli sangen lihava ja tyytyväisen näköinen. Varsin ystävällisesti häntervehti minua — niinkuin rikas osaa toisinaan köyhempäälähimmäistänsä alhaisesti puhutella, jopa kääntyi puoleeni, siltitoisia vieraitaan syrjäyttämättä, ja vastaanotti sen kirjeen, minkätoin hänelle. — "Vai niin, vai niin, veljeltäni; enpä ole isoon aikaankuullut hänestä. Onko hän kuinka terve nykyään? — Tuohon paikkaan",jatkoi hän puhettaan, muitten vieraittensa puoleen kääntyessään,odottamatta minulta vastausta, ja osotti sillä kädellään, jossa olikirje, muuatta mäen kukkulaa, "tuonne aijon rakennuttaa sitä uuttataloa."
Ei hän kirjettä avannut eikä keskustelua lopettanut, rikkaudesta kunruvettiin puhumaan. "Jolla ei ole vähintäinkin yksi miljoona rahaa,"arveli hän, "se on, suokaahan minulle anteeksi rohkea sanani, roisto!""Tosi se!" myönsin minä innokkaasti. Tuo mahtoi olla hänestä mieluistapuhetta, sillä hän hymyili ja sanoi: "Jääkäähän tänne, ystävä rakas,ehkä saan joutilasta aikaa, niin selvitän ajatukseni siitä asiasta,"hän näytti kirjettä, minkä heti pisti taskuunsa, ja kääntyi muun seuranpuoleen. — Hän tarjosi käsivartensa muutamalle nuorelle rouvalle,toiset herrat hääräilivät muitten naisten ympärillä, itsekukin löysiEevansa, jonka jälkeen mentiin sille mäelle, johon talon isäntä oliluvannut rakennuttaa uutta taloa.
Minä kuljin perässä jotten olisi kellekään vaivaksi, sillä ei kukaanhuolinut minusta. Seura oli hyvällä tuulella, rupateltiin janaurettiin, laskettiin leikkiä totisista asioista ja taas joutavistaasioista puhuttiin niinkuin ne olisivat olleet totisia, ja varsinkinpoissa olevat tuttavat ja ystävät sekä heidän tapansa ja olonsa olivatpilan ja leikin esineenä. Eivät ne tunteneet minua enkä minä heitä